Tappava ase 5 ei valitettavasti onnistunut – tällainen olisi ollut sen juoni

Tappava ase -elokuvia käsikirjoittanut Shane Black paljasti, millainen olisi ollut elokuvasarjan viides osa, jos projekti olisi toteutunut.

29.5.2016 14:00

Käsikirjoittaja-ohjaaja Black luonnosteli sarjan viidettä osaa varten käsikirjoitusta muutama vuosi sitten. Elokuva ei kuitenkaan koskaan päässyt tuotantoon, koska studio ei halunnut tehdä elokuvaa Mel Gibsonin kanssa, joka on ollut viime vuosien aikana monen kohun keskellä.

Black oli vieraana Nerdistin podcastissa, jossa hän kertoi mielenkiintoisia tietoja suunnitellusta viidennestä elokuvasta.

– Mielestäni se olisi ollut todella hyvä elokuva. Se oli kiinnostava. Siinä oli vanhentuneet Riggs ja Murtaugh New Yorkissa – itärannikon historian suurimmassa lumimyrkyssä – taistelemassa Afganistanista tulleiden Blackwater-tyyppien kanssa, jotka salakuljettivat antiikkiesineitä, Black kertoi.

– Meillä oli myös nuorempi hahmo, joka oli vastakohta Riggsille ja Murtaughille. Mutta en halunnut tehdä sitä, mitä monet tekevät yrittäessään tehdä siirtymisvaihetta – eli laittaa kaksi vanhaa tyyppiä elokuvaan, mutta sitten se kertookin heidän pojastaan! Ja sitten hän tulee tilalle ja tehdään spin-off-elokuva. V**ut siitä, jos he ovat elokuvassa, he ovat elokuvassa. En välitä kuinka vanhoja he ovat, Black summasi.

Blackin ohjaama toimintakomedia The Nice Guys on parasta aikaa elokuvateattereissa.

Kuva: Tappava ase 2

Lähde: Uproxx

Lisää luettavaa