Teatterit kiinni! Kukaan ei käy enää elokuvissa

Jälleen ensi-iltaan tuli kaksi uutta elokuvaa ja jälleen katsojamäärät kautta linjan putosivat. Kohta teatterit voisi oikeastaan sulkea kesäksi, jos ei niissä kerran kukaan käy.

19.6.2017 15:08

Hyvien viikonloppujen aikana teattereissa käy reilusti yli satatuhatta leffafania. Ne tosin vaativat jo jonkin ison hitin, ja on selvää etteivät Tupac Shakur -elämäkerta All Eyez on Me ja polttariporukan kommelluksista kertova Rough Night lunasta paikkaa siinä kategoriassa. Niinpä kävijöiden määrä jäi alle 40 000. Viime vuonnakaan ei oltu ennätyslukemissa, mutta vuoden lähetessä puolta väliään ollaan niistäkin luvuista jäljessä kolme prosenttia.

Viime vuonna tähän aikaan tilastoja oli hallinnut Angry Birds -elokuva suurin piirtein yhtä kauan kuin Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge nyt. Silloinkaan ohjelmistoon ei mitään maata mullistavaa saanut, mutta tämä viikonloppu jää silti peräti 35 prosenttia vuoden takaisesta.

All Eyez on Me on silti viikonlopun moraalinen voittaja, sillä vaikka se näytettiin 31 valkokankaalla verrattuna Pirates of the Caribbeanin 102:een, se täytti salit tehokkaammin. Itse asiassa sen kävijät per kankaat -suhdeluku oli viikonlopun paras. Parin vuoden takainen Straight Outta Compton ei Suomessa ollut samanlainen hitti kuin kotimaassaan, ja sen alle 27 000 katsojaan All Eyez on Me -elokuvallakin on mahdollisuudet.

Olisi helppo asettaa toiveita kävijämäärien kohoamisesta juhannusviikonlopun sunnuntaina ensi-iltaan tulevan Transformers: Viimeinen ritari -ryminän varaan. Vaikka sarja on meilläkin ollut suosittu, eivät sen elokuvat ole kuitenkaan mitään megahittejä olleet. Transformers keräsi vuonna 2007 alle 75 000 katsojaa. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt jatko-osa Transformers: Kaatuneiden kosto (2009) jäi sekin alle 77 000 katsojan. Transformers: Kuun pimeä puoli (2011) keräsi yli 92 000 katsojaa ja Transformers: Tuhon aikakausi (2014) yli 95 000 katsojaa. Tällä hiljalleen kasvavalla suuntauksella Viimeinen ritari voisi jopa rikkoa 100 000 katsojan rajan!

Se tosin vaatisi sen, että suomalaiset muistaisivat kesänkin aikana käydä elokuvissa.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 16.–18.6.2017

1 (1) Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge 10 554 katsojaa (kokonaiskatsojat 228 398)
2 (3) Wonder Woman 5 285 (41 784)
3 (2) The Mummy 4 846 (21 094)
4 (–) All Eyez on Me 4 113 (4 790)
5 (–) Rough Night 3 181 (3 181)
6 (4) Baywatch 2 814 (23 277)
7 (5) The Boss Baby 2 203 (143 828)
8 (6) Alien: Covenant 1 302 (53 431)
9 (8) Guardians of the Galaxy Vol. 2 1 153 (117 734)
10 (10) The Handmaiden 680 (8 930)
11 (7) Kaikki kaikessa 671 (17 719)
12 (9) Milo – Kuun vartija 604 (1 986)
13 (12) Smurfit: Kadonnut kylä 531 (98 427)
14 (11) King Arthur: Legend of the Sword 425 (42 166)
15 (13) Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö 372 (264 657)
16 (15) Get Out 222 (24 785)
17 (17) Moonlight 184 (86 672)
18 (>) Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen 162 (211 087)
19 (16) La La Land 161 (255 753)
20 (18) Bamse ja noita-akan tytär 142 (20 081)

Lähde: Filmikamari

Lisää luettavaa