Terävä ruotsalaiselokuva kahmi ”eurooppalaiset Oscarit”

The Square voitti keväällä myös Cannesin pääpalkinnon Kultaisen palmun.

11.12.2017 08:52

Ruben Östlundin käsikirjoittama ja ohjaama The Square on putsannut pöydän European Film Awards -gaalassa.

Ruotsalainen satiiri palkittiin Euroopan parhaana elokuvana, jonka lisäksi Östlund kävi pokkaamassa parhaan käsikirjoituksen ja parhaan ohjauksen palkinnot. The Square palkittiin myös parhaana komediana, parhaasta lavastuksesta ja parhaasta miespääosasta. Jälkimmäinen ojennettiin pääosassa nähtävälle Claes Bangille.

Muita voittajia olivat mm. parhaana animaatioelokuvana palkittu Loving Vincent, parhaasta naispääosasta palkittu Alexandra Borbely ja parhaan dokumenttielokuvan palkinnut pokannut Anna Zamecka elokuvasta Communion.

Suomalaista elokuvaa gaalassa edusti Aki Kaurismäki, jonka Toivon tuolla puolen oli ehdolla parhaana eurooppalaisena elokuvana ja parhaasta ohjauksesta.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia