The Hurt Locker -ohjaajalta 1960-luvun Detroitiin sijoittuva mellakkaelokuva

29.1.2016 11:49

The Hurt Locker -elokuvasta kaksi Oscar-palkintoa ohjaajana ja tuottajana pokannut Kathryn Bigelow ohjaa seuraavaksi Detroitiin sijoittuvan rikosdraaman.

Bigelow’n kymmenes ohjaus kulkee vielä nimellä Untitled Detroit Project, mutta sen tiedetään kertovan tositapahtumiin perustuvan tarinan, joka sijoittuu Detroitin vuoden 1967 mellakoiden keskelle. Elokuvan käsikirjoittaa The Hurt Locker ja Zero Dark Thirty -elokuvatkin kirjoittanut Mark Boal, joka on työskennellyt systemaattista rasismia käsittelevän aiheen parissa jo vuoden verran.

Elokuvan tuottaa Annapurna Pictures -yhtiönsä kautta useita projekteja pelastanut Megan Ellison yhdessä Matthew Budmanin, Bigelow’n ja Boalin kanssa. Kuvaukset alkavat jo ensi kesänä ja ensi-illan on tarkoitus olla vuonna 2017, jolloin mellakoista on kulunut 50 vuotta.

Lähde: Variety

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa