The Last Jedin juonikuviot eivät miellyttäneet Mark Hamillia – eri mieltä kaikista ohjaajan Luke Skywalkeriin liittyvistä päätöksistä

Erimielisyys juonikuvioista voi olla hyväkin asia Mark Hamillin mielestä, sillä hän on ollut väärässä aikaisemmin.

22.4.2017 22:45

Mark Hamill kertoi äskettäin, että hän on täysin eri mieltä The Last Jedin ohjaaja-käsikirjoittaja Rian Johnsonin kanssa elokuvan Luke Skywalkeriin liittyvistä juonikuvioista.

”Luettuani 8:n kerroin Rianille, että minä perinpohjaisesti olen eri mieltä kaikesta, mitä olet päättänyt tehdä hahmolleni. Mutta se saattaa olla hyvä merkki. Olin erittäin väärässä (The Force Awakensista), Hamill kertoi ABC:n haastattelussa.

Hamill vertaa The Force Awakensilla siihen, että hän ajatteli ensin, ettei yleisö tule pitämään elokuvan loppuratkaisusta. Lopulta hän kuitenkin piti lopusta.

”En ikinä ollut enemmän onnellinen siitä, että olin väärässä!”

Sitten Hamill jatkoi The Last Jedin tarinasta puhumista. Ensimmäisessä trailerissa Luke sanoo, että ”jedien on aika loppua”. Tämä oli yllättävä repliikki faneille ja myös Hamillille.

”Se oli shokeeraavaa minulle lukea sitä, mitä Rian oli kirjoittanut, ja olen varma, että se tulee myös olemaan yleisölle”, Hamill totesi.

Star Wars: The Last Jedi saa ensi-iltansa joulukuussa.

Lähde: Digital Spy

Lisää luettavaa