Tiedätkö mikä on Yamaha CS-80? Olennainen osa Blade Runner -historiaa herää uudelleen henkiin

Laitteella jo myyttinen status.

23.9.2017 09:06

Philip K. Dickin kirjaan perustuva Blade Runner oli aikoinaan ja on edelleen loistava scifi-elokuva.

Menestyksen takeena oli hienon kirjan, käsikirjoituksen ja oivien näyttelijöiden lisäksi arvostettu ohjaaja Ridley Scott. Yhden tärkeän palasen kokonaisuuteen toi myös Vangeliksen säveltämä tunnelmallinen musiikki – ja ehkäpä myös hänen omistamansa legendaarinen syntetisaattori.

Blade Runner -elokuvan ikonista tunnussävelmää on sen ilmestymisen jälkeen soiteltu ja tapailtu musiikkiharrastajien kotistudioissa innolla. Kun kitarasankarit fiilistelevät Smoke on the Wateria tai Stairway to Heavenia, synamies tai -nainen saattaa kokeilla uudella syntetisaattorillaan ensimmäisenä Blade Runnerin -tunnusmusiikkia.

Autenttisesta Vangelis-soundista ei kuitenkaan ole voinut puhua, sillä useimmilla ei ole ollut varaa elokuvassa käytettyyn Yamahan suunnittelemaan, massiiviseen ja erittäin himoittuun CS-80-syntetisaattoriin. Sitä ei ole myöskään valmistettu enää vuosikymmeniin.

Jäljellä olevat toimivat CS-80-syntetisaattorit ovat kallista tavaraa. Käytetystä instrumentista voi joutua maksamaan jopa yli 20 000 euroa. Syntetisaattori onkin paitsi ainutlaatuisen soundinsa niin myös Vangeliksen maineen avittamana saavuttanut elektronisen musiikin harrastajien keskuudessa jo myyttisen statuksen.

Apua on kuitenkin luvassa. Soitin on nimittäin saamassa syntetisaattoreista kiinnostuneiden iloksi modernin kloonin nimeltään Deckard’s Dream. Nimi viittaa tietysti Harrison Fordin esittämään hahmoon Blade Runnerissa.

Kloonikaan ei ole kovin halpa. Täysin analogisessa syntetisaattorissa on peräti kahdeksan äänen polyfonia (maksimimäärä yhtäaikaisia ääniä), joka on varsin harvinaista analogisyntetisaattoreiden maailmassa. Tämä nostaa hinnan 3749 dollariin.

Jos laitteen haluaa rakentaa itse, voi pelkät komponentit tilata murto-osalla hinnasta.  Soittimessa ei ole koskettimistoa, vaan se on räkkiin asennettava malli.

Vangelis käytti CS-80-syntetisaattoria myös muissa projekteissaan. Soitinta kuullaan ainakin Tulivaunut-elokuvassa, 1980-luvulla tehdyssä Doctor Who -sarjassa sekä Vangeliksen levyillä.

Syntetisaattoriin voit tutustua lisää täällä: Deckard’s Dream.

Alla traileri soittimesta sekä toinen video, jolla on Vangelis esittelemässä aitoa CS-80-syntetisaattoria. Alimmalla videolla Blade Runner -melodia kohdassa 1:25.

DECKARD’S DREAM – FIRST TRAILER from Deckard’s Dream on Vimeo.

Lisää luettavaa