Timo Koivusalon elokuva voitti eurooppalaisen elokuvapalkinnon

20.10.2014 14:39

Timo Koivusalon ohjaama Risto Räppääjä ja Liukas Lennart -elokuva korjasi tuplapotin Saksan Chemnitzissä järjestettyjen Schlingelin 19. kansainvälisten lasten- ja nuortenelokuvien festivaalien päätösjuhlassa korjasi tuplapotin.

Kahdeksan eri maan edustajista koostuva European Children’s Jury valitsi Risto Räppääjän parhaaksi eurooppalaiseksi lastenelokuvaksi, ja sen pääosanesittäjä Samuel Shipway voitti parhaan lapsinäyttelijän palkinnon. Kilpaan osallistui 136 elokuvaa viidestäkymmenestä maasta.

Elokuva sai myös festivaaliyleisön keskuudessa erinomaisen vastaanoton ja parhaan lapsinäyttelijänpalkinnon voittanut Samuel Shipway oli kuin kotonaan filmitähden roolisssaan ihalijoiden piirittämänä nimikirjoituksia jakaessaan. Yleisölle elokuvan esitteli sujuvasti englantia puhuva Samuel.

Sinikka ja Tiina Nopolan luomaan Risto Räppääjä hahmoon perustuva elokuva on kerännyt leffateattereissa Suomessa jo noin 263 000 katsojaa. Sen muissa rooleissa nähdään Sanni Paatso, Vesa Vierikko, Minttu Mustakallio ja Riitta Havukainen. Sama miehitys on myös uudessa Artista Filmin tuottamassa, viime kesänä kuvatussa Risto Räppääjä ja Sevillan saituri -elokuvassa, joka saa ensi-iltansa 13.helmikuuta 2015.

Kuva: Heidi Merima Halonen

Lisää luettavaa