Toimituksen suosikit: Jokaiselle jotain mutta mikään ei kelpaa

Viikonloppuna on tarjolla jokaiselle jotakin: on draamaa, on lastenleffaa, on toimintahubaa ja onpa tarjolla ensimmäinen kotimainen supersankarileffakin. Valitettavasti vain yksi sai suurempaa suosiota.

22.9.2017 10:06

Kingsman: Kultainen kehä on Matthew Vaughnin jatko-osa hänen omalle Kingsman: Salainen palvelu -elokuvalle. Vinkeron James Bond -pastissin jatko tekee kaiken yhtä hyvin kuin alkuperäinenkin – ja vielä vähän enemmän. Yllätyksellisyys menosta on kuitenkin karissut.

Kotimainen Rendel-supersankarisynkistely jakoi raadin. Osa arvosti verta, hikeä ja kyyneleitä, joita Suomessa harvinaisen lajityyppielokuvan tekeminen on vaatinut. Osa oli sitä mieltä, ettei se muuta sitä tosiasiaa, että 1980-luku tuli ja meni.

Lego Ninjago Elokuva on tehty huomattavasti nuoremmalle väelle kuin Lego Elokuva ja Lego Batman Elokuva. Toimituksen vähemmän lapsenmielisiä edustajia se häiritsi.

Oli edellä mainituista nimikkeistä mitä mieltä tahansa, ne ovat ainakin energisiä ja täynnä toimintaa. Johtuikohan siitä, että ohjelmiston ainut ”tavallinen” elokuva, pukudraama Tulppaanikuume tuntui niiden rinnalla elottomalta – niminäyttelijöistä huolimatta.

Klikkaa taulukko suuremmaksi.

 

Lisää luettavaa