Toimituksen suosikit: rosvot ja poliisit eivät saaneet toimitusta innostumaan

Nyt ei ihan lähtenyt. Viikonloppuna saa ensi-iltansa peräti viisi uutta elokuvaa. Yhtä tarpeeksi moni Episodin toimittaja ollut ehtinyt nähdä, eivätkä loputkaan kovin maireaa vastaanottoa saaneet.

1.9.2017 16:28

Eurooppalainen animaatio kehittyy koko ajan, mutta edelleen ollaan kaukana Disneyn ja Pixarin tuotantojen virtaviivaisuudesta. Episodin arvioija kuvasikin Bigfoot – Isojalan poika -seikkailua ”isojen animaatiostudioiden luomuksia kopioivaksi eurotusinaksi”.

Pekka Lehdon Paha poliisi sai näytöksen jälkeen suopeampia kommentteja kuin päivän parin miettimisen jälkeen. Se todettiin kiinnostavaksi tarinaksi, mutta ei luotettavaksi sellaiseksi, dokumenttilajityypistään huolimatta.

Steven Soderberghin Logan Lucky sai tunnustusta sujuvana ja viihdyttävänä keikkaelokuvana. Toisaalta jännärikomedia muistutti ehkä liikaakin Soderberghin Ocean’s Elevenia, ja tarinassa oli ehkä liikaakin ainesosia.

Viikonlopun parhaaksi uutuudeksi todettiin Sofia Coppolan keväällä Cannesissa ensi-iltansa saanut Lumotut. Se perustuu samaan tarinaan kuin Don Siegelin vuoden 1971 Clint Eastwood -elokuva Korpraali McB. Tällä kertaa tapahtumat nähdään Yhdysvaltojen sisällissodan aikaisen tyttökoulun naispuolisten asukkaiden silmin.

Lisäksi ohjelmistoon tuli Lauluja utopiasta -dokumentti menneiden vuosikymmenten poliittisesti kantaaottavasta yhtyeestä Agit-Prop.

Klikkaa taulukko suuremmaksi.

 

Lisää luettavaa