Toimituksen suosikit: Uusi vuosi käynnistyy ilolla, surulla ja musiikilla

30.12.2015 13:15

David O. Russell ei pettänyt Episodin toimituksen Jennifer Lawrence -faneja. Hänen Joy-uutuutensa nousi viikottaisessa Toimituksen suosikit -taulukossa vuoden 2016 ensimmäisen ensi-iltaviikonlopun tulokkaista (taulukossa punaisella) korkeimmalle. Sen rinnalle nousi toinen draamakomedia, haikea ranskalainen Matkalla Floridaan, jota kuitenkaan kovin moni ei vielä ollut ehtinyt nähdä.

Myös Creed katsottiin mukiinmeneväksi jatkoksi Rockyn saagalle. Sen myötä Sylvester Stallone on näytellyt legendaarista hahmoaan jo seitsemännen kerran viidellä eri vuosikymmenellä! Will Ferrell -fanit eivät vielä olleet ehtineet nostamaan suosikkinsa osakkeita, eikä karaokekansaa kuvaava kotimainen komedia tällä kertaa uponnut elokuvaväkeen.

Kiitos vuodesta 2015 ja hyvää uutta vuotta 2016 kaikille Episodin lukijoille!

Toimituksen_suosikit_vk53

Klikkaa taulukko suuremmaksi.

Lisää luettavaa