Toimituksen suosikit: Uutuusensi-iltojen tuolla puolen

Viikon uutuudet saivat hyvän vastaanoton, mutta mistään niistä ei ollut vanhojen suosikkien haastajaksi.

3.2.2017 15:51

Parhaimman vastaanoton sai McDonald’s-ketjun alkuvaiheista, jotka eivät välttämättä kestä eettistä tarkastelua. Michael Keaton loistaa hinnalla millä hyvänsä menestyskonseptia luovana Ray Krocina.

DocPoint-festivaalilla ensiesityksen saanut dokumentti Life, Animated saapuu myös laajempaan levitykseen. Siinä Disney-animaatiot avaavat ovia autismin lukitseman pojan maailmaan.

Lion kertoo Australiaan adoptoidun intialaispojasta kahden maailman välissä. Tositapahtumapohjainen elokuva on saanut peräti kuusi Oscar-ehdokkuutta.

Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen veti tällä kertaa lyhyimmän korren Episodin toimituksen viikkoäänestyksessä. Toisaalta se on jakanut mielipiteet niin, että sitä on sekä inhottu että fanitettu. Jos ei Kaurismäen elokuvista ole aikaisemmin pitänyt, Toivon tuolla puolen tuskin mieltä muuttaa. Jos ohjaajan tuotannosta pitää, pitää todennäköisesti myös uutuudesta.

Itse asiassa viikonloppuna teattereihin saapuu viisi uutuutta, mutta kauhuleffa Ringsiä ei esitelty lehdistönäytöksissä.

Klikkaa taulukko suuremmaksi.

 

Lisää luettavaa