Toimituksen suosikit: viikonlopuksi luvassa ryppyjä rakkaudessa ja verilöylyjä

Viikonloppuna ohjelmistossa on ruhtinaalliset kuusi uutta nimikettä. Korkeimmalle niistä kohosi ennätyksiä uusiksi laittanut animaatio.

 

21.4.2017 14:52

Makoto Shinkai todistaa, että japanilaisen animaation riemukulku maailmalla ei pääty siihen, jos legendaarinen Ghibli-studio hiljenisi Hayao Miyazakin (taas) jäädessä eläkkeelle. Your name -elokuvassa nuori maalaistyttö ja kaupunkilaispoika vaihtavat unenomaisesti paikkoja toistensa elämässä samalla, kun taustalla alkaa kehittyä suuri uhka.

Sen ohella useammallakin tavalla mahdottoman rakkauden tarinan kertoo 1940-luvulle sijoittuva A United Kingdom. Amma Asanten elokuva perustuu tositapahtumiin toisin kuin japanilainen, aikuisillekin sopiva nuorisofantasia.

Ben Wheatley on tehnyt mielenkiintoisia ja vähintään kulttimaineeseen nousseita jännitys- ja kauhutarinoita. Free Fire on hänen pelkistetyin ja helpoimmin lähestyttävä elokuvansa. Siinä joukko asekauppiaita ja -ostajia joutuu tulitaisteluun hylätyssä teollisuushallissa. Siinä koko komeuden idea ja nerokkuus.

Vastaavanlainen verilöyly suljetussa tilassa on luvassa Night Visionsissakin pyörähtäneessä The Belko Experiment -elokuvassa. Konttorin työntekijät joutuvat ansaan suljettuina tarttumaan aseisiin selvitäkseen erilaisesta työpäivästä.

Mia Halmeen dokumentti Joka toinen pari kertoo joukosta suomalaisia avioeroja. Mikä olisi ollut yhdessä pysymisen todennäköisyys, kun eroon johtaneet kuviotkin nähdään hyvin eri tavoin?

Halmeen dokumentin kanssa tasatähtiin päätyi art house -suosikkien, ohjaaja-käsikirjoittajaduon Jean-Pierre ja Luc Dardannen Tuntematon tyttö. Se kietoo veljeksille tyypillisen sosiaalisen kannanoton rikosmysteerin kääreeseen.

Klikkaa taulukko suuremmaksi.

Lisää luettavaa