Tom Cruise ei eläkään ikuisesti – Creed-tähti korvaa Cruisen ikuisuusprojektissa

Vuosisatojen aikana ehtii oppia yhtä jos toistakin.

26.3.2019 12:31

Michael B. Jordan on palkattu Warner Brosin pitkään kehitteillä olevan Methusaleh-elokuvan pääosaan, kertoo Deadline.

Methusaleh kertoo vuosisatoja eläneestä miehestä, joka ei näytä vanhentuvan päivääkään. Vuosisatojen aikana hänestä on kuitenkin tullut äärimmäisen älykäs, taitaen lukuisia kieliä ja tieteen saloja sekä selviytymistaitoja.

Warner Bros. on yrittänyt saada projektia tuotantoon jo vuosien ajan. Tom Cruisen oli aikanaan määrä näytellä elokuvan pääroolissa, mutta tämä laiva ehti kuitenkin jo seilata.

Methusalehin käsikirjoitusta on käynyt viilaamassa useampikin käsikirjoittaja, joista tuorein taitaa olla Zach Dean (24 Hours to Live).

Lisää luettavaa