Tom Hiddleston pääsee kiillottamaan kenkänsä – palkitulle vakoojasarjalle jatkoa

Vakoojajännäri The Night Manager jatkuu ohi lähdemateriaalinsa tarinan.

8.3.2017 16:00

BBC:n ja AMC:n Emmy-palkittu The Night Manager -sarja saa jatkoa, vahvistaa ohjaaja Susanne Bier.

Bierin mukaan toisen kauden käsikirjoitus on parhaillaan tekeillä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun John Le Carrén romaaniin perustuva teos jatkuu yli kirjojen tarjoaman materiaalin.

”Haluamme kaikki tehdä toisen kauden, mutta emme missään nimessä halua tehdä jotain, joka ei yllä ensimmäisen kauden tasolle. Se olisi todella huono idea”, Bier kertoo.

Vielä ei ole selvää, onko ensimmäisen kauden käsikirjoittanut David Farr mukana myös jatkokaudella. Farr on aiemmin ilmaissut olevansa tyytyväinen siihen, mihin Tom Hiddlestonin esittämän Jonathan Pinen tarina päättyi, eikä ole kiinnostunut tekemään jatkoa.

The Night Managerin ensimmäisellä kaudella nähdään Hiddlestonin lisäksi mm. Hugh Laurie, Elizabeth Debicki, Olivia Colman ja Tom Hollander.

Lähde: Screen Daily

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia