Torstaina tv:ssä: Viinahöyryt ja peitellyt himot suomalaisen kauhuelokuvan innoittajina

2.10.2014 00:01

Tänään nähdään televisiossa harvinaisuus: kotimainen kauhuelokuva vuodelta 1999.

Atro Lahtelan ohjaamassa Silmä silmästä -elokuvassa menneisyyden kauhut paljastuvat nuorelle kuvanveistäjälle, joka palaa kotiseudulleen valmistaakseen kirkkoon kaksi veistosta. Pääosissa näyttelevät Meri Nenonen ja Jani Volanen.

Elokuva sai ilmestyessään ristiriitaiset arviot. Helsingin Sanomien Helena Ylänen kirjoitti 1.10.1999 Nyt-liitteessä, että  ”innoittajina ovat olleet selvästi suomalainen hulluus viinahöyryineen, tiettömine taipaleineen, tulipalopakkasineen, hirttosilmukoineen, uskonnollisene hurmoksineen ja peiteltyine himoineen.

Episodin avustajiin nykyään kuuluva Tuomas Riskala antoi Gorehound-lehdessä 2/1999 arvoa teeman valinnalle, mutta löysi kritiikille kohteen: ”Elokuvassa on kuitenkin hetkensä, joiden aikana muistuu mieleen, mikä lajityyppi pitikään olla kyseessä. Esimerkiksi Kiian kokemat muistitakaumat ja alitajunnan välähdykset ovat onnistuneita. Välillä kuitenkin tuntuu, ettei Lahtela ole halunnut luoda mitään liian omaperäistä horror-estetiikkaa.”

Toinen Episodin avustajakaartiin kuuluva elokuvakriitikko Tarmo Poussu antoi Ilta-Sanomissa 1.10.1999 tunnustusta näyttelijäntyöstä ja myös siitä, että ”Lahtelan kuvakerronta on notkeata ja esimerkiksi kuvanveistäjän työtä hän kuvaa kiinnostavasti”. Mutta kritiikki oli yhtä rankkaa: ”Itse pääasiassa hän kuitenkin epäonnistuu. Elokuvan yliluonnolliset jaksot ovat keinoiltaan kuluneita, karkeasti alleviivattuja ja vaikutukseltaan huvittavia”.

Silmä silmästä nähdään YLE Teemalla torstaina 2.10.2014 klo 22.15.

Lähde: Elonet

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa