Toteutuuko Superman-elokuvan jatko-osa vai ei? Lois Lane vastaa

Toteutuuko Man of Steel 2 vai ei?

9.11.2016 11:42

Warner Bros julkaisi aiemmin tänä vuonna Batman V Superman: Dawn of Justice -elokuvan ja hieman tämän jälkeen Suicide Squad -elokuvan. He ovat julkaisseet Wonder Womanin trailerin sekä useiden muiden sankareiden omien tulevien elokuvien trailereita.

Lois Lanen roolista tutun Amy Adamsin mukaan Warner Bros olisi tekemässä Man of Steel – elokuvalle jatko-osaa, mutta elokuvan käsikirjoitus on vasta kirjoitusvaiheessa.

Elokuvan toista osaa on odoitettu jo vähän aikaa, mutta elokuva on aina viivästynyt Warner Brosin muiden elokuvien takia. Elokuussa 2016 The Wrap kertoi studion julkistaneen Man of Steelin -jatko-osan olevan kehityksessä ja että heidän tavoitteenaan on saada Teräsmiehestä yleisön toiveiden mukainen.

DC Comicsin Teräsmies-sarjakuvaan perustuvan elokuvan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2013. Elokuva menestyi kaupallisesti hyvin ja olikin ensi-iltaviikonloppunaan Yhdysvaltojen katsotuin elokuva. Se on eniten lipputuloja tuottanut Teräsmies -elokuva.

Lähde: Screen Rant

Lisää luettavaa