True Detectiven seuraava kausi kiinnittämässä ensimmäisen kovan luokan tähtensä

12.7.2014 12:52

True Detective-sarjan luoja Nic Pizzolatto on paljastanut, että Kaliforniaan sijoittuvalla kakkoskaudella tulee olemaan neljä pääroolia. The Wrapin saamien tietojen mukaan yksi näistä tulee olemaan Colin Farrell, joka on jo neuvottelupöydässä HBO:n kanssa.

Kaksi muutakin nimeä liikkuu nyt The Wrapin mukaan HBO:n pöydällä: Disneyn megafloppi John Carterissa esiintynyt Taylor Kitsch on ilmeisesti vahva ehdokas yhteen rooliin, ja huhujen mukaan myös Tron: Legacyn tähti Garrett Hedlund olisi ehdolla yhdeksi näyttelijäksi.

Rooli äärimmäisen kehutun sarjan toisella kaudella tekisi varmasti hyvää itse kunkin näyttelijän uralle tällä hetkellä. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuka heistä laittaa etsivän napin rintaansa. Yhdeksi sarjan ohjaajaksi on jo huhuiltu Kovaotteiset miehet ja Manaaja -elokuvista vastannutta William Friedkiniä.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa