Tyly toimintaklassikko tehdään uusiksi – Bruce Willis pääosaan

5.3.2016 22:45

Charles Bronsonin vuonna 1974 ilmestynyt toimintaklassikko Väkivallan vihollinen (Death Wish) tehdään uusiksi. Pääosaan on valittu Bruce Willis.

Uusintaversion tulee ohjaamaan Aharon Keshales ja Navot Papushado (Big Bad Wolves). Uusintaversiota on yritetty tehdä monta vuotta. Alkuperäinen ohjaaja ja käsikirjoittaja oli Joe Carnahan (The Grey), mutta hän lähti projektista. Carnahanin jälkeen käsikirjoitusta muokkasivat Dan Gilroy (Nightcrawler) ja Graham Yost (Speed).

Alkuperäinen Väkivallan vihollinen perustui Brian Garfieldin romaaniin. Elokuva kertoi Paul Kersey -nimisestä miehestä, jonka vaimo tapetaan ja tytär raiskataan. Kostonhimoisesta Kerseystä tulee tylyä oman käden oikeutta jakava kostaja. Uusintaversio tulee myös olemaan sovitus Garfieldin romaanista.

Väkivallan vihollinen oli sen verran menestynyt elokuva, että se poiki elokuvasarjan. Vuosien varrella tehtiin yhteensä viisi elokuvaa, joita kaikkia tähditti Charles Bronson.

Kuva: Looper

Lähde: Cinemablend

(Episodi/LV)

Lisää luettavaa