Uskoisitko? Tämä Star Wars -näyttelijä ei ollut varma ottaako roolin vastaan!

Ehkäpä tuota oli hyvä miettiä.

2.10.2017 03:05

Nykyään on hyvä aika olla Star Wars -fani. Uusia elokuvia on tullut ja on tulossa – vieläpä ihan kelvollisia.

Uudet elokuvat ovat tarvinneet myös uusia kasvoja näyttelijöiksi. Voisi kuvitella, että legendaarisessa maineessa oleva elokuvasarja ei juurikaan kieltäytymisiä näyttelijöiltä saisi, mutta yksi tähti harkitsi sitä.

Ritarikunnan kenraalia esittävä Domhnall Gleeson ei ollut varma, ottaako roolin vastaan.

– Miksi olisin ajatellut sanovani ei? Maine on tavoite monille ihmisille, mutta ei minulle. Olin huolissani julkisuudesta, joka saattaisi estää minua elämästä elämääni normaalisti, Gleeson kertoi.

– Muutamaksi kuukaudeksi asiat menivätkin vähän hulluiksi. Hetken aikaa drinkille meno kavereiden kanssa oli vaikeaa, mutta sitten tilanne rauhoittui, Gleeson jatkoi.

Kun miettii, minkälaiseen pyöritykseen alkuperäisen elokuvan tähdet joutuivat, ei ihme, että Gleeson mietti asiaa kahdesti. Star Warsissa näytteleminen kun seuraa varmuudella hautaan saakka.

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa