Uuden James Bond -leffan kuvauksia lykätään – kässäristä halutaan vitsikkäämpi

28.6.2014 12:50

Tulevan James Bond -elokuvan tuotanto on ollut viime kuukausina ”kohteliaassa myllerryksessä”, kuten eräs elokuvan nimettömänä pysyvistä tuottajista Daily Mailille paljasti.

Uuden elokuvan ohjaa Sam Mendes (American Beauty, Revolutionary Road), joka ohjasi myös edellisen agenttiseikkailun, Skyfallin. Elokuvan – joka tunnetaan tällä hetkellä työnimellä Bond 24 – ongelmien kerrotaan johtuvan käsikirjoituksesta, jonka vuoksi kuvausten alkua joudutaan lykkäämään.

Elokuvan ensimmäisestä käsikirjoituksesta vastasi Skyfallin kynäillyt John Logan (RangoHugo), mutta nyt mukaan on tuotu myös pitkän Bond-historian omaava käsikirjoittajakaksikko Neal Purvis ja Robert Wade (mm. Kun maailma ei riitä, Kuolema saa odottaa, Casino Royale). Nimettömänä pysyttelevän tuottajan mukaan heidän tehtävänsä ei ole kuitenkaan niinkään muuttaa Loganin käsikirjoitusta vaan lisätä siihen potkua ja vitsejä.

Päätös käsikirjoituksen korjailemisesta tehtiin Daily Mailin mukaan jo ennen Q:ta esittäneen John Cleesen viime viikolla laukomaa kritiikkiä, jonka mukaan Bondit ovat menettäneet huumorintajunsa aasialaisen yleisön vuoksi. Cleesen mielestä aasialaiset eivät ymmärrä nokkelaa brittihuumoria, joka on sivuutettu toimintakohtausten tieltä sarjan uusimmissa osissa.

(Episodi/JA)

Lisää luettavaa