Uusi Tomb Raider -leffa saattaa ilmestyä yllättävän nopeasti – Star Wars -kaunotar on keskustellut roolista

Suosittuihin Tomb Raider -videopeleihin perustuva elokuva saattaa saada ensi-iltansa jo ensi vuoden lokakuussa uusimpien huhujen mukaan.

10.4.2016 15:45

Tomb Raiderin tekevä Warner Bros. -studio on ilmoittanut, että he julkaisevat ensi vuoden lokakuussa jonkin elokuvan. Heroic Hollywood -sivuston mukaan tämä elokuva tulee olemaan Tomb Raider.

Monien uutisten perusteella uusi Tomb Raider olisi ilmestynyt vasta paljon myöhemmin, koska elokuvalla ei ollut valmista käsikirjoitusta. Nyt Geneva Robertson-Dworet -niminen käsikirjoittaja on saanut kynäiltyä käsikirjoituksen, josta tuottajat ovat pitäneet. Tuotanto yritetään saada nyt kunnolla käyntiin.

Tomb Raiderin tulee ohjaamaan norjalainen Roar Uthaug. Star Wars: The Force Awakensista tuttu Daisy Ridley on huhujen mukaan neuvotellut Lara Croftin roolista. Ridley on vahvistanut huhut ja kertonut, että hän on keskustellut roolista ja olevansa erittäin kiinnostunut siitä.

Uusi elokuva tulee perustumaan kahteen uusimpaan Tomb Raider -videopeliin (Tomb Raider vuodelta 2013 ja Rise of The Tomb Raider).

Kuva: Rise of The Tomb Raider

Lähteet: Cinemablend, The Guardian, Heroic Hollywood

(Episodi/LV)

Lisää luettavaa