Vappu on työväen, ei leffafanin juhla

Surkeat kelit olisivat viime viikonloppuna suosineet elokuvissakäyntiä. Suomalaiset vain eivät käy vappuna leffassa. Ja vaikka kävisivätkin, niin sunnuntaina kiinni pysyneet teatterit olisivat tehneet sen hankalaksi. Se näkyy myös katsojaluvuissa.

2.5.2017 15:25

Verrattuna edelliseen viikonloppuun vapun kokonaiskatsojaluvut putosivat lähes 30 prosenttia. Sen seurauksena uutuuksia lukuunottamatta lähes kaikki ohjelmistossa jo olleet nimikkeet menettivät katsojistaan puolet tai jopa enemmänkin. Suhteellisesti vähiten katsojamäärät vähenivät Moonlightilta ja Tom of Finlandilta. Sattumaako?

Odotusten mukaisesti Guardians of the Galaxy Vol. 2 singahti suoraan listaykköseksi. Luvut eivät mitään hurjan hurjia olleet, mutta silti hiljaisenakin viikonloppuna ylivoimaiset. Odotettavissa on, että elokuva pysyttelee listoilla pitkään, vaikka hahmogalleria onkin suomalaisille(kin) melko outo.

Vuonna 2014 teattereihin saapunut ensimmäinen osa keräsi lopulta 101 000 katsojaa. Se saapui teattereihin elokuisena perjantaina, ja ensimmäisen viikonloppunsa aikana se keräsi alle 20 000 katsojaa. Jatko-osalla on siis hyvät mahdollisuudet sen lukujen päihittämiseen.

Odotukset eivät välttämättä olleet yhtä korkealla Terrence Malickin Song to Song -uutuuden kohdalla. Niinpä vain vaikeaksikin miellettävää taide-elokuvaa parhaimmillaan tekevän ohjaajan uutuus osoittautui viikonlopun uutuuksista toiseksi suosituimmaksi. Koko perheen seikkailu Riku Haikara jäi hyvin pienelle huomiolle, vaikka animaation ainoa synti on, ettei se ole Disney- tai Pixar-tuotanto.

Riku Haikaran tilanne on kuitenkin siinä mielessä positiivinen, että tälläkin viikolla ohjelmistoon saapuu vain kauhu-uutuuksia. Seuraavaa animaatioelokuvaakin saadaan odottaa kuukauden päivät, joten kilpailijoita ei sen tiellä ole, jos vain katsojat huomaavat liikkiksen kasvutarinan.

Tällä kertaa kaikki viikonlopun uutuudet mahtuivat 20 katsotuimman elokuvan joukkoon, kun kehuttu tanssidokumentti Mr. Gaga onnistui juuri ja juuri kipuamaan listalle. Se tosin johtunee viikonlopun yleisistä katsojaluvuista; yleensä siihen vaaditaan vähintään tuplamäärä kävijöitä.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 28.–30.4.2017

1 (–) Guardians of the Galaxy Vol. 2 21 523 katsojaa (kokonaiskatsojat 42 933)
2 (1) Fast & Furious 8 9 096 (140 836)
3 (2) The Boss Baby 8 387 (78 561)
4 (3) Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö 3 723 (231 508)
5 (4) Smurffit: Kadonnut kylä 2 567 (81 521)
6 (5) your name. 1 653 (9 005)
7 (7) Tyylikäs lähtö 1 572 (14 349)
8 (6) Bamse ja noita-akan tytär 1 267 (13 199)
9 (–) Song to Song 1 263 (1 263)
10 (9) Moonlight 1 056 (77 059)
11 (–) Riku Haikara 974 (989)
12 (14) Tom of Finland 836 (92 936)
13 (11) La La Land 769 (243 531)
14 (10) The Belko Experiment 721 (2 991)
15 (13) Saattokeikka 717 (58 096)
16 (12) A United Kingdom 665 (3 169)
17 (8) Ghost in a Shell 613 (31 395)
18 (16) Jacques – Elämä merellä 561 (9 575)
19 (15) Life 555 (26 994)
20 (–) Mr. Gaga 412 (412)

Lähde: Filmikamari

Lisää luettavaa