Vielä hetken Netflixissä: Bruce Willis pelastaa päivän legendaarisen toimintaohjaajan elokuvassa – outona faktana FBI pidätti elokuvan käsikirjoittajan

Poistuu suoratoistopalvelusta 31. maaliskuuta.

28.3.2017 18:31

Die Hard -elokuvasarjan kolmannessa osassa Die Hard – koston enkeli Bruce Willisin esittämä John McClane yrittää pelastaa päivän New Yorkissa. Vastustajanaan hänellä on kostonhimoinen saksalainen Simon Grüber (Jeremy Irons), ensimmäisen osan Hansin veli, jolla on mielessään mahtipontiset ryöstöpuuhat.

Die Hard – koston enkeli on siitä erikoinen tapaus, että eräästä elokuvan kohtauksesta on muutama eri versio. Kohtauksessa Bruce Willis joutuu kävelemään elokuvan pahiksen pakottamana keskellä mustien asuttamaa New Yorkin Harlemia. Mukanaan hänellä on kyltti, jossa lukee: ”I hate niggers.” Yhdysvaltalaisilla televisiokanavilla kohtauksesta on käytetty versiota, jossa kyltissä lukee: ”I hate everybody.” Muutoksella on tietysti haluttu välttää katsojien loukkaantumista.

Itse kuvauksissa Willis piti käsissään valkoista kylttiä, jossa ei lukenut mitään. Molemmat tekstit lisättiin eri versioihin jälkikäteen tietokonegrafiikalla.

Muutakin erikoista elokuvan taustatarinoihin sisältyy. Käsikirjoittaja Jonathan Hensleigh nimittäin pidätettiin hänen saatuaan käsikirjoituksensa valmiiksi. Käsikirjoitus sisälsi FBI:n mielestä liian tarkkoja tietoja Yhdysvaltain keskuspankin kultavarannosta Manhattanilla. Hensleigh sanoi saaneensa kaikki tietonsa New York Times -lehden artikkelista.

Ohjauksesta vastaa John McTiernan, joka on yksi kaikkien aikojen parhaita toimintaohjaajia. Elokuvassa vilahtaa myös Tony Halme ja Dick Cheney.

Lähde: IMDB

Lisää luettavaa