Vielä hetken Netflixissä: mahtavan toimintaleffan odotukset lunastava jatko-osa – jo ensimmäisillä minuuteilla tehdään melkoinen raatokasa

Toimintafanit ehtivät vielä katsomaan laadukkaan jatko-osan.

26.5.2019 16:00

John Wick: Chapter Two (2017) poistuu Netflixin valikoimasta 31. toukokuuta.

Vuonna 2014 ilmestyneen toimintahitin jatko-osassa palkkamurhaaja John Wick palaa eläkkeeltään, kun vanha liittolainen tulee perimään verivelkaa. Valan sitoma Wick joutuu lähtemään vaaralliselle tehtävälle Roomaan.

Pääosissa nähdään Keanu Reeves, Riccardo ScamarcioIan McShaneRuby RoseCommonClaudia GeriniLance ReddickLaurence FishburneJohn LeguizamoFranco Nero ja Peter Stormare.

Episodin arviossa John Wick: Chapter Two sai neljä tähteä. Alla on otteita arviosta.

”Kaikki ensimmäisen osan nähneet tietävät jo valmiiksi, tulevatko he pitämään John Wick: Chapter 2:sta. Se ei petä odotuksia. Se koostuu samoista elementeistä kuin edeltäjänsä, mutta eeppisemmässä ja älyvapaammassa mittakaavassa.”

”Entisen palkkamurhaajan rooliin palaava Keanu Reeves hankkii elokuvan alussa autonsa vihdoin takaisin. Ensimmäisessä osassa ryöstetty Mustang oli päätynyt venäläisen rikollisorganisaation talliin, eikä John Wick tunne sitä noudettaessa yhtään armoa. Hän jättää jälkeensä jo ensimmäisillä minuuteilla raatokasan, jollaista ei kovinkaan usein näe syntyvän edes kokonaisen elokuvan aikana.”

Elokuvasarjan uusin osa, John Wick: Chapter 3 – Parabellum, on parasta aikaa elokuvateatterissa. Voit lukea sen arvion täältä.

Katso John Wick: Chapter Twon traileri alta.

Lähde: Flixable

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyen