Vieläkö muistat Pacinonkin kanssa näytelleen ysäritähti Chris O’Donnellin? Mihin mies katosi elokuvista?

Ura johti toiseen suuntaan.

13.5.2017 10:15

Vielä 90-luvulla Chris O’Donnell oli melkoisen suuri ja tunnettu elokuvatähti. Hänet nähtiin muun muassa elokuvissa Naisen tuoksu, Kolme muskettisoturia ja kalkkuna Batman & Robinissa. O’Donnell on kuitenkin kadonnut kirkkaimmista parrasvaloista.

Kokonaan hän ei ole näyttämöltä poistunut, sillä hänet voi edelleen nähdä suositussa NCIS: Los Angeles -sarjassa. Hän on myös vieraillut useissa eri tv-sarjoissa viime vuosina. Mutta entäs se elokuvaura?

Batman & Robin saattoi hyvinkin vaikuttaa miehen elokuvauraan negatiivisesti. Kyseisen katastrofin jälkeen oli tarkoitus tehdä Robinille (O’Donnell) oma spin-offinsa, mutta siitä luovuttiin.

Tähti myös teki pahan virheen, kun hän ei ottanut vastaan roolia Men in Black – miehet mustissa -elokuvasta. Will Smith keräsi pisteet huippusuositusta leffasta hänen sijaansa.

Tähden comeback-elokuvat Poikamies pulassa (1999) ja 29 Palms – vihreitä unelmia (2002) niin ikään epäonnistuivat.

Lähde: News.com.au

Lisää luettavaa