Viime vuoden kauhuhitti saa jatko-osan – lisää murhia ja aikasilmukoita luvassa

Raportin mukaan kuvaukset alkavat toukokuussa.

17.3.2018 01:45

Happy Death Day saa jatko-osan.

Jatko-osaa ei ole vielä virallisesti julkistettu, mutta Geek Vibes Nation -sivusto raportoi, että elokuvan kuvaukset alkavat 14. toukokuuta New Orleansissa. Saman raportin mukaan ohjaaja Christopher Landon palaa jatko-osaa varten.

Viime vuoden lokakuussa ilmestynyt Happy Death Day kertoi opiskelijatytöstä, joka joutui aikasilmukkaan. Hän eli uudestaan ja uudestaan päivän, jolloin hänet murhattiin.

Happy Death Day menestyi hyvin lippuluukuilla, sillä 4,8 miljoonaa dollaria maksanut elokuva keräsi yli 100 miljoonan dollarin lipputulot.

Pääosaa esittänyt Jessica Rothe kertoi aikaisemmin haastattelussa, että jatko-osa on Paluu tulevaisuuteen -tyylinen elokuva, jonka tarina jatkuu suoraan ensimmäisen osan lopusta. Hänen mukaansa jatko-osa selittää ensimmäisen osan selittämättömiä juonikuvioita ja nostaa kaiken uudelle tasolle.

Lähde: Bloody Disgusting

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia