Yksi kaikkein merkittävimmistä elokuvasarjoista sai upean blu-ray-boksin

26.11.2014 09:55

Yhdestä populaarikulttuurin kannalta kaikkein merkityksellisimmästä, niin tieteiselokuvaa, kauhua kuin toimintaakin kattavasta elokuvasarjasta on ilmestynyt uskomattoman upea blu-ray-boksi, joka kuuluu ehdottomasti kaikkien elokuvafanien hyllyyn. Ei ole edes väliä, vaikka kaikista sarjan elokuvista ei pitäisi, sillä Alien Anthology -kokoelma tuo niihinkin kiinnostavaa lisää.

Ridley Scottin Alien (1979) aloitti kaiken, kun valtava ulkoavaruuden rahtialus herättää miehistönsä tutkimaan pieneltä planeetalta kantautuvaa hätäviestiä. Pahaa-aavistamaton joukko tuo mukanaan nopeasti ikoniseksi muodostuneen hirviön. Tieteiskauhun erikoisversiossa olentoa nähdään muutamien välähdysten verran enemmän kuin teatteriversiossa.

James Cameron siirtyi kauhusta toimintaan ja korotti panoksia Aliens – Paluussa (1986), kun ensimmäisen elokuvan Ripley (Sigourney Weaver) joutuu sotilasjoukon saattamana palaamaan ihmisasutukseksi muokatulle Alien-planeetalle, jolla tietysti asiat ovat menneet pahasti pieleen. Erikoisversio palauttaa teatteriversioon monia tärkeitä hetkiä, jotka alkuperäisestä leikattiin lähinnä tuottajien mielestä liian kauan kestäneen jännityksen rakentelun vuoksi.

David Fincherin sukset olivat ristissä tuottajien kanssa jo ennen kuin Alien 3:n (1992) kuvaukset alkoivat ja joutui aloittamaan tarinansa Ripleyn pakkolaskusta vankilaplaneetalle ilman lopullista käsikirjoitusta. Se ei kuitenkaan poista tosiasiaa, että Fincher haistatti pitkät fanien tärkeinä pitämille asioille ja teki elokuvasta puheripulilla halpuuttaan peittävän brittiläisen tv-sarjan oloisen tylsyyden, jonka huonot digiefektit upottivat lopullisesti. On kuvaavaa, että teatteri- ja erikoisversio ovat paikoin hyvinkin erilaisia, mutta kumpikaan ei toimi.Alien-Anthology-Nostromo-Boxset

Kun franchise oli käytännössä jo pilattu, ei oikein ollut muuta mahdollisuutta kuin antaa Jean-Pierre Jeunet’lle vapauksia käyttää vinkeroa mielikuvitustaan. Alien – ylösnousemuksen (1997) omalaatuiset ideat viihdyttävät ja tekevät 200 vuotta edellisen elokuvien tapahtumia myöhemmin tapahtuvista epäuskottavuuksista hyväksyttäviä. Kokonaisuudesta kuitenkin huomaa, etteivät projektin avainhenkilöt täysin ole ymmärtäneet toistensa aivoituksia.

Alien-elokuvat ja niiden tekijät ovat nykyään niin merkittäviä, että teokset ovat ajatuksissa kasvaneet suurteoksiksi. Anthology kuitenkin palauttaa mieleen, että kaikki neljä elokuvaa ovat budjettinsa kanssa kamppailleita pientuotantoja, joiden ohjaksissa oli uraansa vasta aloittelevia ohjaajia. Osa heistä onnistui nousemaan olosuhteiden yläpuolelle, jotkut joutuivat todistamaan lopullisen osaamisensa vasta myöhemmin.

Kullakin elokuvalevyllä on perus- ja erikoisversion lisäksi kommenttiraita tai parikin, kooste poistetuista kohtauksista (jotka usein sisältyvät erikoisversioonkin) sekä erillisiä ääniraitoja. Jo ne ovat kiinnostavia, mutta Anthologyn suola ovat tuntikaupalla dokumentteja elokuvista ja niiden tekemisestä sisältävät kaksi lisämateriaalilevyä. Anthology kokoaa uusia ja vanhoja, aikaisempien julkaisujen yhteydessä julkaistuja ekstroja paketiksi, jota voi hyvällä syyllä pitää kaiken kattavana. Jopa kommenttiraidat on tekstitetty suomeksi – ne tosin spoilaavat tapahtumia etukäteen.

Levyjen lisäksi aavistuksen huterossa ja paperivyönsä kanssa hieman hankalakäyttöisessä pahvipaketissa on minijulisteita, kuvakortteja sekä minikokoon kutistettu versio ensimmäisestä elokuvasta julkaistusta sarjakuva-albumista.

Jouni Vikman

Alien Anthology:
Alien – Kahdeksas matkustaja ★★★★★
Aliens – Paluu ★★★★★
Alien 3 ★★
Alien – ylösnousemus ★★★
Ekstrat ★★★★★

Lisää luettavaa