Yksi kaikkien aikojen suurimmista kauhuhiteistä saa jatkoa – katso The Conjuring 2:n karmiva traileri

Vuonna 2013 ilmestynyt kauhuhitti Kirottu (The Conjuring) saa jatkoa. Nyt jatko-osasta on julkaistu ensimmäinen traileri.

9.1.2016 01:40

The Conjuring 2 perustuu perustuu yliluonnollisia ilmiöitä tutkivien Ed ja Lorraine Warrenin todellisiin kokemuksiin. Jatko-osassa pariskunta matkustaa Lontooseen auttamaan neljän lapsen yksinhuoltajaa, jonka kotona kummittelee.

Ensimmäisenkin osan ohjannut James Wan on palannut ohjaajan pallille. Warrenin pariskunnan rooleissa nähdään jälleen Patrick Wilson ja Vera Farmiga.

Kirottu oli ilmestyessään jättimenestys. Maailmanlaajuisesti se tuotti yli 319 miljoonaa dollaria. Kaikkien aikojen menestyneimpien kauhuelokuvien listalle Kirottu on sijalla kaksi – ykkösenä on Manaaja. Nähtäväksi jää, tuleeko toisesta osasta yhtä suuri hitti.

The Conjuring 2:n ensi-ilta on Yhdysvalloissa kesäkuussa. Suomen ensi-illasta ei ole tällä hetkellä tietoa.

Katso traileri alta.

Kuva: The Conjuring 2

Lähde: Coming Soon

(Episodi/LV)

Lisää luettavaa