Yle Teeman ja Femin elokuvaohjelmistojen suunnittelijat palkittiin

Suomen arvostelijain liitto ry:n (SARV) elokuvajaos on palkinnut tunnustuspalkinnolla Yleisradion Teema- ja Fem-kanavien elokuvahankinnoista ja -ohjelmistosta vastaavat Johan Förnäsin, Vesa Nykäsen ja Kati Sinisalon. Seuraavassa SARVin tiedote.

31.3.2017 14:25

Palkinto on kunniakirja, joka myönnetään harkinnan mukaan henkilölle tai instituutiolle, jonka elokuvakriitikot katsovat merkittävästi parantaneen työskentelyedellytyksiään ja edistäneen elokuvakulttuuria.

Televisiossa esitettävien elokuvien määrä on viime vuosina lisääntynyt uusien kanavien lähetysten myötä, mutta taso ei ole noussut vastaavassa suhteessa.

Tusinatavaran ja hengästyttävän pikauusintatahdin hallitsemassa ohjelmistossa Ylen Teema näyttäytyy korvaamattomana laadun majakkana ja tv:n merkittävimpänä elokuvakanavana.

Teema tuo jatkuvasti nähtäväksemme elokuvan uraauurtavia klassikoita, vähemmän tunnettuja merkkiteoksia ja uuden taide-elokuvan onnistumisia. Ohjelmisto tarjoaa kenelle vain mahdollisuuden kattavan elokuvasivistyksen hankkimiseen. Samalla se tarjoaa alati uutta myös rutinoituneille katsojille. Teeman 2012 lähtien vuosittain järjestämä elokuvafestivaali on laajentanut käsitystä temaattisen ohjelmistosuunnittelun mahdollisuuksista.

Fem-kanavan pohjoismaisen elokuvan historiaa ja uusimpia kuulumisia esittelevät sunnuntai-iltojen ohjelmapaikat täydentävät merkittävällä tavalla Ylen laatuelokuvien tarjontaa.

Suurin kiitos tästä korkealaatuisesta ja syvää elokuvasivistystä huokuvasta ohjelmistosuunnittelusta kuuluu Förnäsille, Nykäselle ja Sinisalolle.

Johan Förnäsin (s. 1963) vastuualueita ohjelmahankkijana ovat pohjoismaiset draamasarjat ja pohjoismaiset elokuvat sekä arthouse-elokuvat ja elokuvadokumentit. Hänen vastuullaan ovat Teeman keskiviikkojen uudet taide-elokuvat ja Femin pohjoismaiset elokuvat. Aiemmin Förnäs on työskennellyt Ylessä mm. kulttuuri- ja elokuvaohjelmien toimittajana.

”Sisältöjä hankittaessa käytän perinteisiä julkisen palvelun määreitä, jotka ovat sivistäminen ja viihdyttäminen. Haaste ei ole hyvien taide-elokuvien löytämisessä, vaan siinä miten Yle muiden toimijoiden mukana levityskentällä löytää yleisönsä kulutusympäristössä, joka on muuttunut radikaalisti”, Förnas kuvailee.

Vesa Nykänen (s. 1965) päätyi Ylelle tehtyään muun muassa freelance-toimittajan töitä. Kirjoittajana hän avusti mm. Länsi-Savoa ja toimitti Mad-lehden suomalaisversiota. Vuodesta 2000 Nykänen on toiminut elokuvaostajana kansainvälisten ohjelmahankintojen yksikössä. Hän on Ylen keskeinen elokuvahankkija, jonka vastuulla on muun muassa Teeman Kino Klassikko -ohjelmapaikka sekä perjantai-illan elokuvapaikka.

”Työ vaatii tietysti laajaa elokuvatuntemusta, mutta myös yllättävän paljon suunnitelmallisuutta, jotta voi pyörittää satoja leffoja vuodessa tietyllä rahasummalla. Työssä ei voi myöskään keskittyä vain omiin innostuksensa aiheisiin”, Nykänen sanoo.

Kati Sinisalo on vastannut Teemalauantaiden ohjelmistoista vuodesta 2009 ja toiminut Teeman elokuvafestivaalin taiteellisena johtajana ja tuottajana alusta lähtien. Aiemmin Sinisalo on työskennellyt toimittajana, toimitussihteerinä ja elokuvakriitikkona mm. Helsingin Sanomissa, Uudessa Suomessa ja Ylioppilaslehdessä.

”Pyrin rakentamaan teemailtoja ja kokonaisuuksia, joissa elokuvat ja muut ohjelmat törmäilevät luovasti toisiinsa. Sopivasti uutta ja vanhaa, outoa ja tuttua. Jotain mitä muut eivät tarjoa. Teeman katsojat ovat fiksua, intohimoista ja kriittistä porukkaa, heidän toiveitaan ja palautettaan kannattaa kuunnella”, Sinisalo kertoo työstään.

24. huhtikuuta 2017 alkaen Teeman ja Femin ohjelmistot yhdistetään samalle tv-kanavalle. Profiililtaan selkeiden laatukanavien ohjelma-ajan typistäminen on herättänyt paljon kritiikkiä ja ihmetyttänyt suuresti myös tv-ohjelmistosta kirjoittavia kriitikoita.

”Kahden erikoiskanavan yhdistäminen toki huolestutti, mutta ainakin elokuvien osalta Teeman ohjelmapaikat säilyvät, vaikka esitysajat osin muuttuvat. Esimerkiksi syksyllä Areenan kautta aiotaan aidosti lisätä ja laajentaa teemamaista leffatarjontaa tavalla, joka ei ole mahdollista perinteisen, ohjelmapaikoille rakentuvan tv-ohjelmiston puitteissa”, Nykänen arvioi tulevaa.

”Fem-kanavan elokuvien profiilia selkiytetään kanavayhdistymisen myötä. Tarjoamme neljän pohjoismaan elokuvatuotannosta valikoiman, jokaisen kuukauden ensimmäisenä sunnuntai-iltana. Ohjelmapaikalla nähdään muina viikkoina pitkiä dokumentteja”, Förnäs kommentoi.

Sinisalo kiteyttää: ”Vanhaa työhuonetta tyhjentäessäni löysin juuri julisteen, jossa mainostettiin ranskalaiselle elokuvalle omistettua Teeman uuden aallon kevättä 2009. Julisteessa luki ’Yle Teema: koko kansan elokuvakerho’. Niin ajattelen edelleen. Iloisena haasteena on tuo ’koko kansa’, joka koostuu yksilöistä, ala- ja erikoiskulttuureista. Teeman pitää pystyä palvelemaan monia erilaisia elokuvayleisöjä myös uudella kanavapaikalla ja osin uusilla esityspaikoilla. Lauantain teemaillat ja Teeman elokuvafestivaali jatkuvat mutta myös kehittyvät.”

Suomen arvostelijain liitto ry on eri taiteenalojen arvostelijoiden ammatillinen yhdistys. Suomen arvostelijain liiton elokuvajaoksen jäseniä ovat ne SARVin jäsenet, jotka ovat ilmoittaneet pääasialliseksi arvostelualakseen elokuvan.

Elokuvajaos on aikaisemmin jakanut vastaavat tunnustuspalkinnot elokuvatiedottaja Jorma Akkaselle, elokuvasuomentaja Timo Porrille, ohjelmaostaja Kaisu Istolle, Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kirjaston hoitajalle Timo Matoniemelle sekä elokuvakoneenhoitaja Markku Erikssonille.

Lisää luettavaa