Yllätystieto! Chris Pratt ei halunnutkaan Guardians of the Galaxy -elokuvan tähdeksi

Ohjaajallakin oli varauksensa.

24.4.2019 23:33

Marvel-universumin näyttelijäksi pääseminen saattaa olla monille näyttelijöille vain haave. Niinkin voi kuitenkin käydä, ettei näyttelijä halua mukaan.

Chris Pratt ei raportoidusti ollut alun perin kiinnostunut Peter Quillin roolista Guardians of the Galaxy -elokuvassa. Hän jopa kieltäytyi koe-esiintymisestä. Roolittaja Sarah Finn kertoikin, että Guardians of the Galaxy oli Marvel-elokuvista vaikein tapaus näyttelijävalintojen suhteen.

Finn oli ärsyttävyyteen asti tolkuttanut ohjaaja James Gunnille, että Pratt oli oikea valinta rooliin. Yllättäen myös Gunn oli nihkeä Prattin roolituksen suhteen – hän ei halunnut edes tavata Prattia. Kuten sanottu, Pratt ei aluksi myöskään halunnut koe-esiintyä.

Finn sai lopulta Prattin suostumaan koe-esiintymiseen. Roolittajan täytyi kuitenkin vielä taivutella Gunn.

– Sain hänet lopulta suostumaan koe-esiintymiseen. James Gunn sanoi, ettei hän halua nähdä häntä. Se oli todella haaste. Olin onnellinen, kun sain heidät lopulta tapaamaan, Finn kertoi.

Gunnin nähtyä Prattiin koe-esiintymisen, ohjaaja sanoi jo ensimmäisen kymmenen sekunnin aikana: ”Hän on juuri oikea kaveri.”

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa