Yösyöttö-elokuvan ohjaaja: ”Vauvojen kanssa työskentely oli vaikeampaa kuin mikään”

Ohjaaja Marja Pyykkö ja näyttelijä Petteri Summanen kertoivat uudesta elokuvastaan Yösyötöstä.

2.10.2017 13:04

Eve Hietamiehen suosittuun romaaniin perustuva Yösyöttö kertoo Antti Pasasesta (Petteri Summanen), jonka vaimo Pia (Ria Kataja) jättää hänet juuri, kun pariskunta on saanut esikoislapsensa. Mitään vauvoista tai niiden hoitamisesta tietävä Antti joutuu yksin huolehtimaan pienestä pojasta. Hyvästi siis sosiaalinen elämä!

Episodi kävi haastattelemassa Summasta, sekä Yösyötön ohjaajaa Marja Pyykköä, joka kertoi, mistä elokuvan teko lähti käyntiin.

–Olimme etsineet Solar Filmsin kanssa komediaa ja eräällä pidemmällä reissulla luin Yösyötön, kuten lukivat myös puolisoni ja anoppini ja mietittiin kaikki, että tässä se nyt on. Sitten soitin tuottajille, että tällainen olisi, tästä minä tykkään. Siinä on se selkeä komediallinen taso, mutta myös jotain syvempää, johon pystyin tarttumaan. Huomioita elämästä, Pyykkö muisteli.
–Vanhemmuusasia on tietysti läheinen minulle: omat odotukset, yhteiskunnan odotukset ja todellisuus. Mitä luulet itsestäsi, mikä sitten oikeasti olet ja onko se ok? Siinä on monta törmäyskohtaa ja monta sellaista syvempää tasoa, jotka eivät ole pelkästään vanhemmuusjuttuja, vaan avun pyytämistä ja sellaisia isompia kuvioita.

Esituotantovaihe oli Pyykön mukaan kivuton. Hän kuvaili kirjailija Hietamiestä todella yhteistyökykyiseksi ja kertoi, että hänen kanssaan oli erittäin mukavaa tehdä töitä.

Yösyöttö kuvattiin kahdessa osassa. Aluksi elokuvaa tehtiin pitkä ajanjakso kesällä ja syksyllä, ja talvella työryhmä palasi yhteen kuvaamaan toisen osan. Vauvat hankaloittivat hieman kuvauksia, sillä pieniä lapsia ei voi ohjata mitenkään.

–Olihan se vaikeampaa kuin mikään. Meillä oli todella tiukat aikataulut, mutta eihän vauva tee, kuten olemme suunnitelleet. Tarinassa vauva itkee todella paljon, mutta vastasyntyneet ovat oikeasti tyytyväisiä. Vauva lähinnä hymyili ja nukkui, joten meidän piti odottaa, että hänelle tulee nälkä. Ja sitten on tietty sietokykykysymys. Kauan vauvan itkua kestää kuunnella? Vuoden ikäisten kanssa ongelmana taas on vierastaminen. Meillä oli kaksosvauvoja paikalla, vaihdettiin ja säädettiin. Petteri on kolmen lapsen isä ja ilman häntä tästä ei olisi mitään tullut.

Myös näyttelijä Petteri Summanen kertoi työskentelystä vauvanäyttelijöiden kanssa.

–Se on sellaista sissisotaa, että siinä reagoidaan tilanteisiin hyvin ketterästi ja Marja pyrkii ohjaajana löytämään ratkaisut, jotta kuvauksissa voidaan edetä. Jos vauvalla on isompi itku päällä, niin rauhoiteltiin ja mietittiin, mitä tehdä. Kuvattiin sellaisiakin pätkiä, joissa lapsen kasvot eivät ole kuvassa ja hän huutaa, mutta äänityöskentelyssä voi käyttää eri ääniraitoja niissä kohdissa, jolloin päästään senkin ongelman yli. Pyrittiin mahdollisimman pehmein metodein pitämään aina huolta siitä, ettei lapselle tulisi liian tukala olo. Lapsi saattaa kesken kohtauksen alkaa tuottamaan sellaisia asioita, joihin ei voi olla reagoimatta ja ne sitten vievät vähän eri suuntiin. Roolihahmon sisällä pitää kuitenkin pysyä. Jos jossain kohtaa käsikirjoituksen vastaiset tunnelmat alkoivat vaikuttaa liikaa, teimme muutoksia suunnitelmiin.

Summasella on lapsia omasta takaa ja hän uskoi vahvasti sen auttaneen häntä kuvauksissa.

–Jos on lapsia ja niiden kanssa on tullut oltua vauvasta lähtien, niin siitä kokemuksesta on hyötyä. Ei tarvitse hätäillä tai hermostua lasten kanssa olemisesta. Olisi ollut huomattavasti työläämpää, jos ei olisi ollut kokemuksia vauvanhoidosta. Kyllähän näyttelijöitä voi opettaa ajamaan raitiovaunua, lentämään riippuliitimellä ja sukeltamaan, mutta tässä auttaa, kun on vuosien kokemusta lapsiperheestä.

Eve Hietamies on kirjoittanut Yösyötölle kaksi jatko-osaa: Tarhapäivä ja Hammaskeiju. Kysyimme Pyyköltä ja Summaselta, onko vielä suunnitelmia jatkaa tarinaa myös elokuvien puolella?

–Ei ole. Yksi kerrallaan ja katsotaan sitten. Ei mennä nyt vielä niin pitkälle, Pyykkö vastasi.
–Prosessi vauvojen kanssa jätti sellaisen kauhun tunteen. Siinä on paljon asioita, jotka menevät ammatillisen jutun ulkopuolelle. Tuo oli niin kova prosessi, että täytyy miettiä.

–Tässä on monta jossia edessä. Toivotaan tietty elokuvalle menestystä ja että se otetaan hyvin vastaan. Jos näin käy ja yleisö löytää sen, niin silloin tuotantoyhtiötäkin voi kiinnostaa jatko. Minä olen tässä vaiheessa tietenkin käytettävissä. Kuka tämän edes voisi tehdä paremmin? Summanen naureskeli. Hän paljasti samalla, ettei ole vielä lukenut Hietamiehen kirjaa.
–Sovin itseni kanssa, että katson elokuvan ensin ja sitten tutustun kirjaan. Ajattelin, etten alkaisi miettiä liikaa asioita, jotka kirjasta eivät päätyneet elokuvaan, enkä muutenkaan vertaisi niitä. Käsikirjoitus on aina se keskeinen sisältö ja sen ympärillä olevat asiat tulevat keskustelujen kautta, mitä työryhmän kanssa käydään.

Yösyöttö saa ensi-iltansa 6. lokakuuta.

Lisää luettavaa