Ysäri tulee takaisin – onko tässä vuoden doupein elokuva?

27.3.2015 11:30

Tämän vuoden Sundance-festareilla isolla 7 miljoonan dollarin potilla ostettu Dope keräsi valtavasti kehuja ja sitäkin enemmän kiinnostusta.

Rick Famuyiwan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva kertoo Shameik Mooren esittämästä Malcolmista, joka sotkeutuu vahingossa huumekauppaan ja joutuu lähtemään rikosmatkalle kahden nörttimäisen bändikaverinsa kanssa.

Dopesta on julkaistu ensimmäinen traileri, joka ei paljon juonesta kerro, mutta antaa sitäkin paremmin kuvan elokuvan fiiliksestä ja vaikutteista musiikkia myöten.

Elokuvan muissa rooleissa nähdään Zoë Kravitz, Forest Whitaker ja Workaholics-sarjasta tuttu Blake Anderson.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa