Vahva esikoisohjaus: A Single Man

Post image for Vahva esikoisohjaus: A Single Man
18:23 - 05.03.2010

Vahva esikoisohjaus: A Single Man










George Falconer (Colin Firth) on menettänyt elämänilonsa pitkäaikaisen elämänkumppaninsa Jimin (Matthew Goode) kuoltua auto-onnettomuudessa. On vuosi 1962, ja Sikojenlahden kriisi on pahimmillaan, mutta se ei englantilaissyntyistä englanninkielen professoria juuri hetkauta. Hän vain yrittää selviytyä taas yhdestä päivästä, niin vaikeaa kuin se onkin. Collegessa hänen oppilaansa Kenny (Nicholas Hoult) osoittaa kiinnostustaan Georgea kohtaan hämmentäen tätä. Georgen jo Lontoon aikainen ystävä Charley (Julianne Moore) kutsuu Georgen kylään lohduttaakseen tätä, mutta laihoin tuloksin. Lopulta päivä kääntyy kohti iltaa.

A Single Man on muotisuunnittelijana tunnetun Tom Fordin esikoisohjaus. Muun muassa Guccille ja Yves Saint Laurentille suunnitellut Ford perusti oman elokuvatuotantoyhtiönsä Fade to Blackin vuonna 2005 lähdettyään Guccilta, ja A Single Man on yhtiön ensimmäinen tuotanto. Kirjafilmatisoinnit ovat aina hankalia. Etenkin, jos ne keskittyvät yhteen henkilöön ja tämän ajatuksenjuoksuun, eikä muiden henkilöiden mukanaan tuomaa dialogia ole paljon. Ford ei ole antanut tämän häiritä itseään vaan on tarttunut Christopher Isherwoodin vuonna 1964 ilmestyneeneen romaaniin suurella rohkeudella ja ennakkoluulottumuudella.

Ford onnistuu välittämään elegantisti ja pidättyvästi käyttäytyvän keski-ikäisen britin mielenliikahtelua taidokkaasti vaihtelemalla kuvan rakeisuutta, sävyjä ja värien intensiteettiä sekä käyttämällä erikoislähikuvia. Hän on luonut elokuvaan hienon tunnelman, joka kantaa aivan sen loppuun saakka. Samoin ajankuva on tehty taiten. Kaikista vahvin lenkki on kuitenkin loistava Colin Firth Georgen roolissa. Kultainen maapallo -palkinto meni häneltä jostain kumman syystä sivu suun, mutta Oscareista päätettäessä hän on toivottavasti vahvemmilla.

Julianne Moore ja brittiläisessä Skins-tv-sarjassa loistanut Nicholas Hoult komppaavat Firthiä hienosti. Vahvan pienimuotoisen tarinansa, näyttelijöidensä ja sopivan vähäeleisyytensä ansiosta elokuva nousee jo tässä vaiheessa vuotta varmasti tämän vuotisen tarjonnan huippuun. Harvoin näkee näin vahvaa esikoisohjausta.

Hannu Liekso

Tähdet: ★★★★★

A SINGLE MAN
Yhdysvallat 2009
Ohjaus Tom Ford
Käsikirjoitus Tom Ford, David Scearce, perustuu Christopher Isherwoodin romaaniin
Pääosissa Colin Firth, Julianne Moore, Nicholas Hoult, Matthew Goode, Ginnifer Goodwin
Genre Draama
Ikäraja 11
Kesto 1 t 42 min
Ensi-ilta 5. maaliskuuta

  • jontukka

    tämä kolahtaa

  • irene

    ehdottomasti paras ,tunteita herättävä

Sukella elokuvien maailmaan Facebookissa
40 tuoreinta uutista