Valkoinen peura (dvd)

Post image for Valkoinen peura (dvd)
15:02 - 23.04.2010

Erik Blombergin (1913–1996) ohjaama Valkoinen peura vuodelta 1952 on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia elokuvia.

Lappiin sijoittuva fantasiaelementtejä sisältävä tarina palkittiin muun muassa parhaan ulkomaisen elokuvan Kultaisella maapallolla. Cannesissa se sai parhaan taruaiheisen elokuvan palkinnon.

Blomberg käsikirjoitti elokuvan yhdessä vaimonsa, näyttelijä Mirjami Kuosmasen (1915–1963) kanssa. Pääroolissa nähtävä Kuosmanen esittää juuri avioitunutta Piritaa, joka jää yksin kun aviomies lähtee pororeissulle. Pirita hakee yksinäisyyteensä apua shamaanilta. Lopputuloksena on kirous, joka muuttaa Piritan valkoiseksi peuraksi kohtalokkain seurauksin.

Vain reilun tunnin mittainen Valkoinen peura on lumoava ja taianomainen elokuva. Myös kuvaajana toiminut Blomberg on saanut aikaan talvisista Lapin maisemista ainutlaatuista visuaalista kuvastoa. Dvd-julkaisun tekninen laatu ei valitettavasti ole paras mahdollinen. Lisämateriaaliakaan ei ole.

Jussi Huhtala

Elokuva: ★★★★
Suomi 1952
Ohjaus: Erik Blomberg
Käsikirjoitus: Erik Blomberg, Mirjami Kuosmanen
Pääosissa: Mirjami Kuosmanen, Kalervo Nissilä, Åke Lindman
Ikäraja: Sallittu
Julkaisupäivä: 16.4.2010

Sukella elokuvien maailmaan Facebookissa
40 tuoreinta uutista