Kolumni: Kierrätystä Disneyn tapaan

22.10.2014 17:09

Moniin Disney-animaatioihin liittyy lapsuuden muistoja. Niin myös juuri dvd:nä ja blu-rayna julkaistuun Prinsessa Ruususeen (1959), vaikka se onkin niitä Disney-klassikoita, jotka näin ensimmäisen kerran vasta aikuisena. Se tapahtui kuusi vuotta sitten, kun Prinsessa Ruusunen julkaistiin edellisen kerran kotiteatterijulkaisuna.

Tarina oli kuitenkin tuttu lapsuudesta saakka, eikä pelkästään Grimmin veljesten satuna, vaan tunnistin kaikki hahmot Ruususesta Pahattareen ja hyviin haltijattariin, sillä olin nähnyt tavallaan saman Disney-tarinan Aku Ankka -lehdessä, jossa se pyöri jatko-sarjana loppuvuodesta 1972, kun olin kuusivuotias. Prinsessa Ruusunen ja metsän linnut olivat yhden Aku Ankka -numeron kannessakin, ja jatkosarjassa oli sama kuvamaailma kuin elokuvassa. Prinsessa Ruusunen on minulle läheinen tarina myös siksi, koska olen esittänyt kuningas Stefanusta koulunäytelmässä yläasteella.

Disney on päässyt siitä hyvään asemaan, että sen ei tarvitse tehdä nykyään niin yleisiä uusintafilmatisointeja. Edellisen Prinsessa Ruusunen –kotiteatterijulkaisun jälkeen on ehtinyt kasvaa uusi Disney-animaatioita katsova lapsisukupolvi. Disneyllä on lisäksi klassikkosarjassaan kymmeniä elokuvia, ja niitä tulee koko ajan lisää. Viime jouluna teattereihin tullut Frozen – huurteinen seikkailu oli järjestyksessä 52. Disney-klassikko. Siitä tuli heti valtava menestys, ja se varmasti kerää katsojia vielä vuosikymmenien päästäkin. Välillä Disneyllä on ollut laihojakin vuosia, mutta studio on aina noussut jaloilleen ja tuottanut uusia menestysanimaatioita.

Miten tämä kierrätys on mahdollista? Se minun ymmärtääkseni johtuu yksinkertaisesta syystä. Disney-animaatiot ovat ajattomia tarinoita, ja niitä on aina tehty valtavan lahjakkaiden ihmisten voimin. Disney-tuotannot eivät koskaan ole ollut tehtailua valtavasta koneistosta huolimatta, vaan taustalla on aina ollut kunnianhimoiset taiteelliset päämäärät. Ne ovat niin hyviä elokuvia, että ne kestävät paitsi useita katselukertoja myös kelpaavat aina uusille sukupolville.

Parhaissa animaatioissa on jotain, mikä ei koskaan vanhene. Näytelmäelokuvissa sama temppu ei onnistu. Alkuperäinen Teenage Mutant Ninja Turtles tai Karate Kid voi säilyttää vanhojen fanien silmissä klassikkoasemansa mutta ei välttämättä kelpaa enää uusille katsojille. Samasta tarinasta pitää tehdä kokonaan uusi elokuva, sillä alkuperäinen versio näyttää nykyajassa auttamattoman vanhentuneelta.

Jos muistelen omia Disney-kokemuksia lapsuudesta, niin esiin nousee vuonna 1973 valmistunut Robin Hood. Muisto on voimakas, koska näin animaation valkokankaalta Helsingissä, ja ilmeisesti paikka oli jo manan majoille mennyt elokuvateatteri Bristol. Ainakin Elonet-sivuston mukaan Robin Hood sai siellä ensi-iltansa joulukuussa 1974, joten muistikuva voisi hyvinkin pitää paikkansa. Olin toisella luokalla ja joululomalla käymässä Helsingissä opiskelevan isoveljeni luona. Mieleen jäi paitsi upealta näyttävä animaatio myös juhlava teatterisali.

Robin Hood ei vuosikymmeniä myöhemmin tunnu yltävän samalle tasolle kuin vaikkapa Dumbo. Dumbon taas näin Prinsessa Ruususen tapaan vasta aikuisena, ja etenkin psykedeelisen juoppohulluusjakson takia siitä tuli välittömästi aikuisiän Disney-suosikkini – ja kyllähän tarinakin on koskettava. Dumboa ei ehkä mikään voita, mutta pidän myös monista uudemmista Disney-tuotannoista, kuten Lilo & Stitchin (2002) akvarellimaisista taustakuvista ja Boltin (2008) uskomattomista toimintakohtauksista.

Alkupään Disneyt ovat ehkä kuitenkin ylittämättömiä. Disneyn viisi ensimmäistä pitkää animaatioita olivat Lumikki ja seitsemän kääpiötä, (1937) Pinocchio (1940), Fantasia (1940), Dumbo (1941) ja Bambi (1942). Se on uskomaton sarja.

Jussi Huhtala

Tässä kolumnisarjassa muistellaan elämyksiä tuottaneita elokuvakokemuksia. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a

Sarjan edelliset kolumnit
”Pidätkö gladiaattorielokuvista?”
David Lynchin monet tasot
Elokuva on kuollut – eläköön elokuva
Robert De Niro, aikamme suurin elokuvanäyttelijä
Merkittävin elossa oleva käsikirjoittaja
Kun Uuno Turhapuro kohtaa James Bondin
Mistä puhumme kun puhumme Renny Harlinista
Mistä puhumme kun puhumme Tarkovskista
Laatu myy televisiossa
Diinarit Jameksissa
Kannosta kasvaa klassikko
Mistä puhumme kun puhumme Robert Redfordista
Mistä puhumme kun puhumme Terry Gilliamista
King Kongista ja vähän muistakin jättiläishirviöistä
Mistä puhumme kun puhumme Charles Bronsonista
Brianin elämä rippikouluihin
Clint Eastwood, Don Siegel ja pako elokuvateatteriin
Syvä joki ja Burt Reynoldsin viikset
Mistä puhumme kun puhumme John Carpenterista
Mistä puhumme kun puhumme William Friedkinistä
Mistä puhumme kun puhumme Schwarzeneggeristä
Kolmas kierros: viisi Bond-vuosikymmentä

Lisää luettavaa