Kolumni: King Kongista ja vähän muistakin jättiläishirviöistä

Alkuperäinen King Kong -elokuva ilmestyi vastikään dvd:llä erikoisjulkaisuna. Jättiläisgorilla on herättänyt minussa intohimoja lapsesta saakka.

Näin alkuperäisen King Kongin televisiosta helmikuussa 1975, kun olin kahdeksanvuotias. En muistaisi ajankohtaa noin tarkkaan ilman Elonet-sivustoa, jonne on hienosti arkistoitu valtava määrä elokuvien tv-esityspäivämääriä ja ensi-iltoja.

Vuonna 1933 valmistunut King Kong oli jo tuolloin yli 40 vuotta vanha elokuva, mutta se näytti silti tuoreelta ja nykyaikaiselta. Eikä ihme, sillä se näyttää tuoreelta edelleenkin. Kiehtovan fantasiakertomuksen lisäksi King Kongin viehätyksen salaisuus on huolellisesti suunnitellut tehosteet ja uraauurtava stop motion -animaatiotekniikka. King Kongin efektit ovat kaunista käsityötä. Niissä saattaa näkyä virheitä ja nykykatsojan silmin jälki voi näyttää vanhentuneelta. Silti King Kongin hirviöt ovat minusta paljon elävämpiä kuin modernit digitaalisesti rakennetut örkit, jotka keinotekoisuudessaan usein muistuttavat enemmän videopelien kuin elokuvien hahmoja. Ne karjaisevatkin aina pää kallellaan samassa asennossa ja samalla äänellä.

Samana vuonna lehdissä kirjoitettiin James Deanista, jonka kuolemasta oli kulunut 20 vuotta. Luin Apu-lehdestä tai Suosikista, että Dean oli tehnyt elokuvan nimeltä Jättiläinen. Elokuvan nimi sai kiinnostukseni heräämään, mutta isoveljeni tiesi kertoa, että kyseessä ei ollut Daavid ja Goljat -tyyppinen seikkailu, jossa James Dean taistelee jättiläistä vastaan, vaan aikuisille suunnattu perhedraama. Jäin ihmettelemään, miksi elokuvalle on annettu niin harhaanjohtava nimi.

Samoihin aikoihin Hollywoodissa oltiin tekemässä King Kongin uusintaversiota. Vuoden 1976 King Kongissa tapahtumat siirrettiin nykyaikaan, ja Empire State Building vaihtui World Trade Centeriin. Monet ovat pitäneet tuota uusintaversiota epäonnistuneena, mutta minä ihastuin siihenkin. En tosin ole nähnyt sitä uudestaan sitten vuoden 1978, jolloin sitä esitettiin Kauhavan elokuvateatteri Kolmiossa.

Nuo kaksi elokuvaa tekivät minusta King Kong -fanin, ja onneksi jättiläisgorilla seikkaili muuallakin. Alkuperäisen King Kongin tarina julkaistiin Suomessa paksuna sarjakuva-albumina, jossa elokuvan tapahtumat kerrottiin uskollisesti. Oli myös toinen sarjakuva, jonka tarina oli aivan erilainen. Taskukirjana ilmestyneessä King Kong -sarjakuvassa seikkaili jättiläisgorilla, joka olikin robotti. Sähköaivoilla varustettu jättigorilla rakennettiin hyviin tarkoituksiin, mutta robotin rakentaneen keksijän hullu apulainen varasti sen valloittaakseen maailman kuin James Bond -elokuvien konna. Mielikuvituksellinen ja tahattoman koominenkin sarjakuva oli kiehtovaa luettavaa. ”Villin viihteen tositärsky” – kuten kannessa mainostettiin – vieläpä ilmestyi säännöllisesti eikä onneksi jäänyt yhteen albumiin.

Minua hieman vanhempi koulukaverini kertoi, että sarjakuvan King Kong -jättirobotista on tehty elokuvakin. Se oli minusta aivan liian mahtavaa ollakseen totta, joten en tietenkään uskonut häntä. Kaverini ei kuitenkaan ollut aivan väärässä, sillä hän mitä ilmeisimmin tarkoitti japanilaista elokuvaa, jota esitettiin 1970-luvulla Suomen teattereissa nimellä King Kong – jättiläishirviö. Se ei perustunut lukemaani sarjakuvaan, mutta samaan tapaan King Kong oli siinä jättiläisrobotti.

King Kong -sarjakuva tuli mieleeni myös, kun katsoin ennakkopätkää Guillermo del Toron tulevasta elokuvasta, jossa on paitsi jättiläishirviöitä myös jättiläisrobotteja, joita ohjataan niiden sisuksista käsin.

Guillermo del Torosta onkin luontevaa siirtyä Peter Jacksoniin, jonka ohjaamaa vuoden 2005 King Kongia monet pitävät onnistuneena. Minustakaan se ei ole huono, mutta se ei herätä vastaavanlaisia tunteita kuin alkuperäinen. Jotenkin minusta tuntuu, että Jackson tullaan muistamaan kuitenkin paremmin Tolkien-filmatisoinneista kuin King Kongista. Jacksonin versio on 2000-luvun King Kong, jossa gorilla ja dinosaurukset ovat bittejä eikä atomeja. Se näkyy, vaikka efektit ovatkin alansa huippua. Mutta hieman samaan tapaan kuin jotkut haluavat levynsä vinyyleinä cd:n sijaan, minä haluan King Kongin, jossa ei ole mukana digiörkkejä.

Jussi Huhtala

Tässä kolumnisarjassa muistellaan elämyksiä tuottaneita elokuvakokemuksia.

Sarjan edelliset kolumnit:
Mistä puhumme kun puhumme Charles Bronsonista
Brianin elämä rippikouluihin
Clint Eastwood, Don Siegel ja pako elokuvateatteriin
Syvä joki ja Burt Reynoldsin viikset
Mistä puhumme kun puhumme John Carpenterista
Mistä puhumme kun puhumme William Friedkinistä
Mistä puhumme kun puhumme Schwarzeneggeristä
Kolmas kierros: viisi Bond-vuosikymmentä