Sanotaan että ruotsalaiset ovat kaikessa suomalaisia edellä, ja se koskee myös elokuvia ja televisiosarjoja. Ruotsilla on lukuisia kansainvälisiä elokuvatähtiä ja menestysohjaajia mutta Suomella vain muutamia.
Viime vuosina Ruotsi on kunnostautunut rikostarinoissa, ja on syntynyt aivan oma nordic noir -lajityyppi, jonka edustajia ovat muun muassa Millennium-trilogia ja tanskalaisten kanssa yhteistyössä tehty Silta-sarja.
Suomi ei ole päässyt vielä yhdelläkään sarjalla maailmankartalle, vaikka meillä on yritetty tehdä omaa kansainvälisen tyylin tv-dekkaria Sorjosen tapaan.
Jälleen herää ikuisuuskysymys, miksi suomalaiset eivät pärjää naapuriensa rinnalla? Kyse ei voi olla pelkästään erilaisesta kielestä ja kulttuurista.
Helppo vastaus on tietenkin raha. Monet kotimaiset tekijät ovat haastatteluissa valittaneet, että Suomessa budjetit ovat liian pieniä laadukkaisiin tuotantoihin. Kun vain saisi riittävästi rahaa ja tarpeeksi kuvauspäiviä, niin kaikki ratkeaisi.
En usko siihen, että pelkkä raha olisi vastaus ongelmaan.
Imagen numerossa 2/2017 ilmestyi Anton Vanha-Majamaan ansiokas juttu, joka pureutuu aiheeseen. Jutussa on haastateltu alan ammattilaisia, ja johtopäätös on selvä: suomalaisen televisiotuotannon suurin ongelma on rohkeuden ja näkemyksen puute. Suomessa jäljitellään ulkomaisia sarjoja ja aliarvioidaan yleisöä. Ei sillä tavalla synny huippusarjoja.
Olen samaa mieltä. Esimerkiksi Netflix on upottanut valtavasti rahaa omiin tuotantoihinsa, mutta laatusarjojen menestyksen salaisuus ei ole suuri budjetti vaan se, että uskalletaan ottaa suuria taiteellisia riskejä. Olen keskustellut useiden Netflix-sarjojen tekijöiden kanssa, ja kaikki toistavat samaa. Tekijöillä on suuri taiteellinen vapaus, ja rahoittaja antaa heille työrauhan koska luottaa tekijöiden näkemykseen. Tällä periaatteella on syntynyt sellaisia huippusarjoja kuten House of Cards, Orange is the New Black ja Bloodline.
Tunne taiteellisen vapauden tärkeydestä vahvistui, kun vierailin tekeillä olevan Hassel-rikossarjan kuvauspaikalla Ruotsissa. Vielä on aikaista sanoa, tuleeko Viaplayn alkuperäissarjasta uusi Wallander tai Beck, mutta jälleen kerran kuulin samantyyppisen viestin: Tekijät kertoivat, etteivät he halua kopioida mitään, vaan tarkoitus on luoda aivan uudenlainen rikossarja. Ohjaaja oli valittu sen takia, että hän oli lahjakas ja omaperäinen elokuvantekijä. Näyttelijät halusivat olla mukana luomassa lajityyppiin uudenlaisia hahmoja.
Yksi sarjan näyttelijöistä on suomalaistaustainen Tomas Laustiola, jolla on kokemusta sekä Suomesta että Ruotsista. Hänen mukaansa Suomessa usein pelätään, että yleisö putoaa helposti kärryiltä, kun taas Ruotsissa luotetaan yleisön kykyyn ymmärtää tarinaa.
Kyse on siis uskalluksesta ja siitä, ettei aliarvioida katsojaa. Vaikutteita voi tietenkin ottaa. Hassel-sarjan ohjaaja Amir Chamdin ei puhunut nordic noirista vaan kertoi hakeneensa sarjan tunnelmaan jotain samantyyppistä kuin 70-luvun amerikkalaisissa rikoselokuvissa. Hän käyttää kuvauksissa luonnonvaloa ja välttää digiefektejä. Se on perinteiden kunnioittamista eikä kopiointia, missä on suuri ero.
Eräs Hassel-sarjan näyttelijöistä lohdutti minua sanomalla, että suomalaiset ehkä vielä pääsevät nordic noir -buumiin mukaan, koska norjalaisillakin siihen meni aikaa. Toivotaan niin. Ensin pitäisi vain antaa tilaisuus omaperäisille tekijöille. Ulkomailla on huomattu sellaiset ohjaajat kuten Juho Kuosmanen, Selma Vilhunen ja Jalmari Helander. Vastaavanlaisten lahjakkaiden tekijöiden pitäisi päästä toteuttamaan näkemystään television puolella.
Jussi Huhtala
Tässä kolumnisarjassa tarkastellaan kotiteatterijulkaisuja ja striimipalveluja sekä niihin liittyviä ilmiöitä. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a
Sarjan edellinen kolumni:
Miksi Netflix on niin suosittu? Tässä selityksiä menestystarinalle