Kommentti: Fiktioelokuvat ja faktauutiset – Talvivaara-elokuva Jättiläisen tapaus

18.1.2016 17:49

Talvivaaran tapauksesta kertova elokuva Jättiläinen perustuu todellisiin tapahtumiin kaivosyhtymän ympärillä. Siinä kuvataan todellisia henkilöitä kuten Pekka Perää, jota Jani Volanen esittää. Joonas Saartamon esittämä päähenkilö ja useimmat keskeiset hahmot on kuitenkin kuvitteellisia. Tapahtumat ovat dramatisoituja.

Jättiläinen on siis fiktioelokuva, ei dokumentti.

Siksi vähän hämmästelin kun näin Ylen uutisjutun otsikon ”Asiantuntija tyrmää Talvivaara-elokuvan väitteitä”. Otsikossa oli myös asiantuntijan sitaatti ”Teoria uraanin pimityksestä elää sitkeästi”.

Ovatko kuvitteellisessa elokuvassa esitetyt tapahtumat ”väitteitä”?

Aina kun ilmestyy elämäkertaelokuva tai muuten tositapahtumiin perustuvaa elokuva, niin tulee puheita, joissa moititaan sitä, että faktat eivät ole kohdallaan. Jotenkin unohdetaan, että tapahtumia aina dramatisoidaan tällaisissa elokuvissa. Tai ei ymmärretä, mikä on dokumenttielokuvan ja fiktion ero.

Itse asiassa vielä hämmentävämpää on, se ketä Ylen jutussa käytetään asiantuntijana. Juttu muuttuu kiinnostavaksi, kun selviää että asiantuntija on Marko Erola, joka Ylen mukaan on ”Talvivaaran vaiheita tarkkaan seurannut vapaa toimittaja ja tietokirjailija”.

Kyllä, sitä hän varmasti on. Lisäksi Erola tunnetaan miehenä, joka on Talvivaaraa käsittelevässä kirjassaan väittänyt kaivokseen liittyvää uutisointia valheelliseksi ja syyttänyt mediaa kaivoksen taloudellisesta alasajosta.

Erityisesti Erola on kritisoinut Juha Kauppista, joka kirjoittanut valtavan määrän Talvivaara-aiheisia kirjoituksia ja voittanut niiden ansiosta Bonnierin Suuren journalistipalkinnon ja tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnon.

Kauppinen on lisäksi avustanut Jättiläisen käsikirjoittajaa Pekko Pesosta.

Ylen jutussa sivuutetaan täysin se, että Talvivaara-uutisoinnissa on kaksi vastakkaista puolta. On kaivosyhtiön toimia puolustava ja ympäristökatastrofin kieltävä Erolan linja ja Talvivaaran ympäristöongelmiin puuttunut Kauppisen linja. Ja ääripäiden väliin mahtuu tietenkin paljon muutakin.

Kaikki Talvivaaran asioita mediassa seuranneet ovat törmänneet siihen, että monet pitävät Erolan asiantuntemusta kyseenalaisena ja puolueellisena. Tätä Ylen jutussa ei kuitenkaan mainita millään lailla.

Jättiläinen on fiktiivinen elokuva, mutta uutisjuttujen pitäisi sisältää faktoja. Tällaisessa jutussa Erolan esittäminen asiantuntijana antaa aivan liian yksipuolisen kuvan. Ainakin olisi pitänyt muistaa mainita, että Erolan lisäksi on asiantuntijoita, joiden havainnot ovat täysin päinvastaisia.

Jussi Huhtala

Kirjoittaja on Episodin toimituspäällikkö. Seuraa Twitterissä: @JussiHuhta1a

Lisää luettavaa