Amerikkalainen indie-ohjaaja Kevin Smith ilmoitti vähän aikaa sitten, että hänen esikoiselokuvansa Clerks on saamassa toisen jatko-osan. Clerks III -elokuvan käsikirjoituksen ensimmäinen versio on valmis.
Smith on ohjaaja joka jakaa mielipiteet. Toisten mielestä hän on nero, toisten mielestä pelkkä hölmö sarjakuvanörtti, joka ei vuonna 1994 ilmestyneen Clerksin jälkeen ole tehnyt mitään kovin hyvää.
Episodin toimituksessa syntyikin asiasta väittely. Episodin toimituspäällikkö Jussi Huhtala ja vakituinen avustaja Mikael Helenius ovat aivan eri mieltä siitä, millaisen paikan Smith ansaitsee elokuvahistoriassa.
Jussi Huhtala: Clerks on hieno elokuva ja osoittaa miten Kevin Smith pystyy nollabudjetilla tekemään klassikkokomedian. Harva on pystynyt vastaavaan.
Mikael Helenius: Clerks on yhä hyvä elokuva. Toisaalta tekee mieli kysyä, että osuikohan Smith vain sopivaan saumaan? Jutusteleville indie-komedioille, jotka kertoivat 1990-luvun päämäärättömistä luuserinuorista, oli kysyntää. Richard Linklaterin Slacker oli ilmestynyt pari vuotta aikaisemmin. Sen ja Clerksin jälkimainingeissa seurauksena syntyi uusi indie-elokuvan genre, vihattu mumblecore. Pitäisikö Smithiä pitää tästä osasyyllisenä?
JH: Ainahan menestys vaatii sen, että osuu sopivaan saumaan. Se ei kuitenkaan pelkästään riitä. Yhdysvalloissa tehtiin samoihin aikoihin monia muitakin Linklaterin tyylistä vaikutteita saaneita elokuvia. Se, että Smith nousi tuosta porukasta Linklaterin rinnalle, kertoo hänen kyvyistään. Mumblecoren vihaajat voivat syyttää Smithiä genren synnystä, mutta sehän on hieno genre! Ihan sama kuin syyttäisi John Cassavetesia tai Dennis Hopperia siitä, että amerikkalainen indie-elokuva nosti päätään 1960- ja 1970-luvuilla. Vihaajia syntyy aina kun syntyy menestystä ja fanitusta, oli sitten kyseessä George Lucas, Quentin Tarantino tai Kevin Smith.
MH: Kuinka monta elokuvaa voi tehdä tyypeistä, jotka puhuvat Star Warsista ja sarjakuvista? Sattumalta Smithin viimeisin tuotos on tv-sarja Comic Book Men, joka kertoo… Smithistä ja kavereista, jotka puhuvat sarjakuvista. Vielä kun Smith on viime vuosina keskittynyt lähinnä podcasteihin ja puhetilaisuuksiin, ehkä hänen pitäisi ihan suosiolla luopua visuaalisesta kerronnasta ja jatkaa vain puhumisen parissa? Olen katsonut Smithin esiintymisiä, hän on erinomainen puhuja. Sen sijaan katsoin vähän aikaa sitten Netflixistä ensi kertaa Chasing Amyn. Se kävi suorastaan tukahduttavaksi katsottavaksi. Kaikki visuaalinen kerronta unohtui jutustelun tieltä. Teki mieli sulkea silmät ja kuunnella.
JH: Woody Allenkin on kertonut paljon neuroottisista newyorkilaisista älyköistä. Silti häntä pidetään nerona. Jos ei pidä tuon tyyppisistä hahmoista, niin se on makuasia. Hahmot ovat kuitenkin kekseliäitä ja hauskoja. Niissä puhutaan paljon, koska se on Smithin tyyli. Tarantinon elokuvissakin on paljon dialogia. Toiset tekijät ovat tyyliltään visuaalisesti yltäkylläisiä, ja onhan Smithin kuvallinen tyyli riisuttu, mutta niissä on tietty tunnelma ja tietynoloiset tyypit, jotka edustavat Smithin tyylin mukaista elokuvallisuutta. Ken Loachilla ja monilla arvostetuilla brittiohjaajillakin on riisuttu kuvallinen ilmaisu, mutta sitä ei jostain syystä kukaan moiti. Clerksin jälkeen Smith ei ole onnistunut yhtä hyvin, mutta kyvyt ovat silti tallella. Kaikista hänen elokuvistaan voi löytää hienoja hetkiä. Esimerkiksi Dogma ja Zack & Miri ovat hyviä elokuvia vaikkeivat kokonaisuuksina ehkä toimikaan
MH: Se mikä Smithin myöhemmissä elokuvissa on säännönmukaisesti tökkinyt, on draama ja kiinnostavien tarinoiden puute. Zack & Miri alkoi kiinnostavasti, mutta lopussa se muuttui laiskaksi romkomiksi. Red Statessa oli erinomaisia näyttelijöitä, hyviä hahmoja ja ainekset kiinnostavaan tarinaan, mutta siitä tulikin outo toimintaelokuva, jossa kaikki hahmot tekevät järjettömyyksiä ja tarina loppuu omahyväiseen vitsiin.
JH: Myönnän, että Zack & Miri ei kanna loppuun asti. Red State oli ehkä osittain epäonnistunut kokeilu. Kaikki ohjaajat epäonnistuvat joskus. Zack & Miri oli kuitenkin parhaimmillaan erittäin hauska ja rohkeakin. Red Statessa voi antaa myös pisteitä rohkeudesta kokeilla uutta. Joka tapauksessa Smith on loistava käsikirjoittaja, dialogi on suorastaan Coen-veljesten tai Woody Allenin tasoa.
MH: Smith on hauska ja sujuva kirjoittaja, kun hän on mukavuusalueellaan: popkulttuuri- ja nörttiviittaukset ja hahmojen hauskat anekdootit. Popkulttuuriviittausten taustalle vain on hankalaa saada dramaattista latausta, joka edistäisi tarinaa. Tarantino ja Joss Whedon onnistuvat siinä Smithiä paremmin.
JH: Ehkä toivot siihen sellaista latausta jota Smith ei haluakaan saada aikaan. Smithin elokuvissa on minusta yleensä hyvin selkeä draaman kaari, ja niissä on aina myös selkeä tarina. Se on komediallista latausta ja henkilöhahmojen rakentelua, joka syntyy noilla työkaluilla. Tarantino on ehkä merkittävämpi ohjaaja, mutta Smithilläkin on hauskan dialogin takana jotain älyllistä ja kekseliästä, mikä tekee siitä niin omaperäisen.
Tässä vaiheessa tuomarina toiminut Episodin päätoimittaja Jouni Vikman kaivoi esiin pillinsä ja puhalsi pelin poikki. Keskustelu jatkuu. Jäämme odottamaan Clerks III -elokuvaa, joka todennäköisesti jakaa myös mielipiteitä.