Black Swan

2.3.2011 12:52
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 04.03.2011

Kiltin ihmisen elämä voi olla hankalaa. Koko ajan joutuu pyytelemään anteeksi, häpeämään itseään ja väistelemään dynaamisempia ihmisiä. Kiltilläkin voi kuitenkin olla vakaa pyrkimys olla omassa lajissaan kaikista paras. Mutta miten käy, kun pohjaton kunnianhimo alkaa syödä kilttiä ihmistä sisältäpäin? Ohjaaja Darren Aronofsky tutkailee tällaisia kysymyksiä baletin maailmaan sijoittuvassa psykologisessa trillerissään Black Swan.

Nina Sayers (Natalie Portman) on innokas nuori tanssijatar, joka on äitinsä tukemana noussut New Yorkin kaupunginbaletin tanssijoiden riveihin. Kulissien takana balettiesitysten mehukkaimmista rooleista käydään veristä kiistaa. Nina uskoo teknisen täydellisyyden hallinnan vievän hänet huipulle. Balettiohjaaja Thomas Leroy (Vincent Cassel) näkee Ninassa potentiaalia suureksi tähdeksi, mutta hänen on ensin revittävä tanssijasta esiin tunteiden roihahdus hinnalla millä hyvänsä. Hän myöntää Ninalle pääroolin Joutsenlammen uudessa sovituksessa, mutta vaatii että tämä osaa tanssia kaksoisroolin sekä hyvänä että pahana joutsenkuningattarena. Nina hermoilee etenkin Mustan joutsenkuningattaren roolia, jossa hänen pitäisi kanavoida tukahdutettu tunne-elämä valtoimenaan käyvään hurjaan tanssiin. Hänestä alkaa tuntua, että tässä häntä taitavampi sijaistanssijansa Lily (Mila Kunis) yrittää varastaa roolin itselleen.

Aronofskyn edellisen elokuvan, The Wrestlerin, tapaan Black Swanissa on mukana muutamakin kehäraakki, joiden elämä ilman esiintymistä maistuu puulta. Ninan äiti (Barbara Hershey) yrittää korjata menneet virheensä tytärtään kouluttamalla ja tukemalla. Winona Ryderin esittämä liian vanhaksi käynyt tanssitähti taas purkaa turhautumisensa aggressiivisuutena hänet syrjäyttänyttä uutta sukupolvea kohtaan.

Kaikkein kiinnostavimpia ovat kuitenkin hahmot, joihin Aronofsky heijastaa omia tuntojaan. Casselin mainiosti tulkitsema epämääräisiä metodeja käyttävä mutta erinomaisia tuloksia niillä aikaan saava ohjaajahahmo lienee ohjaajan oma ideaaliminä. Kenties Aronofsky on aikaisemmin leikkinyt liian kiltisti näyttelijöillään tai muilla elokuvan valmistusmateriaaleillaan. Hänenkin elokuviaan on kuvailtu teknisesti erinomaisiksi, mutta emotionaalisesti kylmiksi – kuten Ninan balettiesitystä. Mutta Aronofskyn uutuudesta ei missään nimessä puutu tunteen roihua. Tuloksena on hänen uransa tähän mennessä paras elokuva.

Kuten moni muukin nykypäivän huippuohjaaja Aronofskykin käyttää häpeilemättömän avoimesti vanhoilta mestariohjaajilta opittuja kikkoja. Black Swanin kierroksittain kasvava paranoia ja alati kasvavan hulluuden kuvaus tuovat mieleen Roman Polanskin trilleriklassikot. Teatterin lavan ja elokuvan sisäisen balettiesityksen käyttö sen tekijöiden elämän myrskyjen tulkitsijana sen sijaan on tuttu Michael Powellin Punaisista kengistä. Myös David Cronenbergin vertauskuvallinen muodonmuutos ja ruumiin runtelu mielen hajoamisen kuvastajana on oivaltavasti heitetty pikantiksi sivumausteeksi soppaan. Ainoa miinus Aronofskyn ohjaukselle on muutamien kauhukliseiden ja äkkisäikäytysten käyttö jännityskohdissa. Isommin nämä eivät kuitenkaan elokuvan maagista tunnelmaa riko.

Elokuvan pääteema on kunnianhimon ja esiintymishalun vieminen äärimmäisyyksiin niin pitkälle, että oma persoona katoaa. Aihe on universaali, ja siihen voi kuka vain samaistua. Elokuvassa on kuitenkin myös seksuaalinen kerros. Nina ihailee Lilyn avointa seksuaalisuutta ja kykyä kuvastaa sitä tanssillaan. Itse hän on tukahduttanut seksuaaliset halunsa ja kokee syyllisyyttä edes raottaessaan tuon sinetöidyn rasian kantta. Halu esittää äidille täydellistä tanssissa voi olla pelkkä jatke seksuaalisuudestaan epävarman yksilön miellyttämishalusta.

Natalie Portman on keskusroolissa yksinkertaisesti upea. Alkupuolella hän vakuuttaa epävarmuudellaan ja sisäänpäinkääntyneisyydellään niin, ettei usko näyttelijän juuri edes näyttelevän. Roolisuoritus vetää myöhemmin suojeluhaluisen katsojan alta maton, kun Ninan persoonallisuus alkaa rakoilla ja Musta joutsenkuningatar alkaa pyrkiä esiin. Oscarin pokkaaminen pitäisi olla näillä näytöillä pelkkä läpihuutojuttu.

Elokuva kannattaa katsoa mahdollisimman suurelta kankaalta. Kyseessä on niin mahtipontinen, oopperamainen tragedia, että hyvällä äänentoistolla ja isolla kuvalla kokemus on vertaansa vailla.

Black Swan -elokuvan traileri

Lisää luettavaa