Nyt Elisa Viihde Viaplayssa – Prinsessa Dianan traagisesta tarinasta syntyi upea elokuva

Prinsessa Dianan kuolemasta on kulunut jo 25 vuotta, mutta Walesin prinsessan traaginen kohtalo puhuttaa edelleen ihmisiä ympäri maailmaa. Vuonna 2021 valmistuneessa Spencer-elokuvassa auto-onnettomuudessa menehtynyttä prinsessaa esittää Twilight-elokuvien tähti Kristen Stewart.

25.10.2022
Mainos

Ohjaaja Pablo Larraín jatkaa merkkinaisten elokuvien sarjaa: Jacqueline Kennedystä kertovan Jackien jälkeen hän tarttui toisen ikonisen naisen, prinsessa Diana Spencerin, tarinaan. Diana meni naimisiin kruununperijän, prinssi Charlesin kanssa, ja yhdessä he saivat kaksi lasta, Williamin ja Harryn. Avioliitto ei kuitenkaan ollut onnellinen. Charles ei rakastanut Dianaa, eikä Diana nauttinut tarkasta ja ennalta määrätystä elämästään kuninkaallisena. 

Spencer sijoittuu vuoden 1991 joulupyhiin Norfolkissa, kun Diana saapuu viettämään joulua kuningattaren perheen kanssa. Diana kärsii syömishäiriöstä ja muista mielenterveysongelmista ja päätyy hakemaan avioeroa.

Elokuva avaa taidokkaasti Dianan sielunmaisemaa, ja Stewart on erinomainen pääroolissa. Hän näyttää katsojalle Dianan mielenliikkeet todentuntuisesti. Roolisuorituksesta uhkuu sekä kuninkaallisuutta että tavallisuutta. Prinsessa Diana tunnettiin myötätuntoisena ja kansan lähelle tulevana ihmisenä, ja Stewart tulkitsee näitä ominaisuuksia vaikuttavasti. Jonny Greenwoodin tyylikäs musiikki toimii Dianan henkisenä peilinä. 

Episodi tapasi ohjaaja Pablo Larraínin ja päätähti Kristen Stewartin Venetsian elokuvajuhlilla vuonna 2021.

”Diana oli äärettömän kuuluisa, kaunis, ikoninen niin monella tasolla. Hän oli silti myös äiti ja valtavaan empatiaan kykenevä ihminen. Minua kiinnosti tietää kuinka hän, etuoikeutettuihin piireihin syntynyt, aristokraatteihin ja kuninkaallisiin linkitetty nainen pystyi olemaan samaan aikaan niin tavallinen”, Larrain kertoi Episodille.

Päätähti Kristen Stewart puolestaan totesi, että Diana oli maailman kuuluisin nainen. 

”Olen saanut maistaa valtavaa määrää mainetta, mutta se ei ole ollut mitään verrattuna sellaiseen monumentaaliseen, symboliseen esillepanoon. Omat kokemukseni liittyvät siihen, että kadottaa kontrollin tunteen johonkin tilanteeseen tai jonkun ihmisen käsitykseen itsestäni”, Stewart kuvaili.

Tutustu elokuvaan ja tilaa Elisa Viihde Viaplay tästä.