kirjoittajat: Tuomas Riskala

Huuma

Ei, Lawrence Kasdanin mestarillista esikoispitkää Huuma (Body Heat, 1981) ei ole tuotu uudelleen teatterilevitykseen 35-vuotisjuhlansa kunniaksi. Elokuvan nimi on kierrätetty ranskalaiselle intohimodraamalle, jonka alkuperäinen nimi Mon roi olisi suoraan käännettynä ”Kuninkaani” tai ”Valtiaani”. Nimi viittaa alistumiseen ja ehdottomaan antautumiseen ihmissuhteessa, joka on sokea rakkaudesta. Tunteiden huumaan, joka sumentaa järjen äänen.

Where to Invade Next

Miksi kukaan haluaisi asua Yhdysvalloissa? Maassa, joka kuluttaa lähes 60 prosenttia verotuloistaan superarmeijan ylläpitämiseen mutta vähät välittää kansalaistensa hyvinvoinnista, koulutuksesta, terveydenhuollosta ja niin edelleen. Tätä miettii myös Michael Moore, joka kiertää uudessa dokumentissaan ympäri Eurooppaa pohtimassa, miksi asiat ovat vanhalla mantereella niin paljon paremmin.

London Has Fallen

Antoine Fuquan (Training Day, Southpaw) ohjauksessa Olympos on valloitettu (2013) pohjoiskorealaiset terroristit valtaavat Valkoisen talon ja ottavat presidentin esikuntineen panttivangiksi. Ainoa toivo lepää presidentin turvatiimiin kuuluneen Mike Banningin (Gerard Butler) harteilla, jotka urakoivatkin stalinistisen hirmuvallan edustajista jauhelihaa.

Knight of Cups

Vietettyään yli vuoden leikkaamalla keskeistä mestariteostaan The Tree of Life (2011) Terrence Malick yllätti kaikki julkaisemalla heti perään uuden elokuvan To the Wonder (2012). Kävi ilmi, että uskomattoman luomispuuskan saanut Malick oli kuvannut kaikessa hiljaisuudessa perätysten peräti neljä uutta elokuvaa. Niiden joukossa on jo muutaman ennakkoon vuodetun kuvan perusteella ällistyttävältä vaikuttava kosminen dokumentti Voyage of Time, jota odotetaan tämän vuoden Cannesin elokuvajuhlille.

Suburra

Jo Suburran alkukohtaus lupaa, että tulossa on jotain suurta ja järisyttävää. Vatikaanin uumeniin päässyt kamera kuvaa takaapäin hauraanoloista paavia, joka pyytää nuorta pappia kumartumaan kuiskausetäisyydelle. Katolisen kirkon päämiehen sanat saavat nuorukaisen pahasti tolaltaan. Pian tämän jälkeen kuvaan ilmestyy päivämäärä sekä pahaenteinen teksti ”7 päivää kaaokseen”.

Sota ja mielenrauha

Suomen tärkeimpiin dokumenttiohjaajiin vajaassa kymmenessä vuodessa noussut Ari Matikainen (s. 1970) on kuvannut aiemmissa pitkissä elokuvissaan kahta mielenkiintoista yksilöä, joiden kautta elokuvat ovat kasvaneet laajemmalle merkitystasolle.

Son of Saul

Harvoin elokuva vie mukanaan yhtä intensiivisesti kuin Cannesin viime vuoden Grand Prix -voittaja. Cannesin jälkeen sama teos on voittanut myös parhaan vieraskielisen elokuvan Golden Globen ja vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon.

Carol

Kahden naisen välisestä rakkaudesta on tehty aiemminkin hienoja elokuvia (mm. Bound, High Art, When Night is Falling), mutta niistä vain harva, jos yksikään, yltää samalle tasolle kuin Todd Haynesin mestarillinen Carol. Viime vuonna syystäkin Cannesin festivaalin ylistetyin elokuva on yksinkertaisesti täydellinen saavutus: täyteläinen, herkkä, älykäs, syvällinen ja järisyttävän aistikas tulkinta kielletyistä tunteista ja niiden hyväksymisen vapauttavasta voimasta.

The Revenant

Alejandro González Iñárritu on nousemassa kovaa vauhtia maailman parhaiden ohjaajien kärkijoukkoon. Oscar-palkitun meksikolaisen kuudes pitkä elokuva on häkellyttävä saavutus, joka palauttaa elokuvantekemisen sen kaikkein äärimmäisimmälle fyysiselle tasolle. Samalla kyseessä on yksi kauneimmista ja runollisimmista elokuvista pitkään aikaan. The Revenant on verellä, kivulla ja luonnon kunnioituksella marinoitu eloonjäämisballadi, joka yhdistää Terrence Malickin ja Sam Peckinpahin elokuvatajun.

Suosurmat

Suosurmat on pohjimmiltaan hyvä ja laadukkaasti toteutettu espanjalaistrilleri, mutta ei kuitenkaan riittävän tiukka eikä omaperäinen välttyäkseen vertailulta parempiin tuotantoihin. Espanjan syvään etelään ja vuoteen 1980 sijoittuva elokuva pyrkii samoille hikeä ja seksuaalista väkivaltaa tihkuvan gotiikan apajille kuin True Detectiven mestarillinen ykköskausi. Myös korealainen huipputrilleri, tapahtumiltaan maaseudulle ja vuoteen 1986 sijoittuva Memories of Murder (2003), on ollut Suosurmille selvä esikuva.

Youth

Italian kärkiohjaajiin kuuluvan Paolo Sorrentinon uusi elokuva jakoi kriitikot jyrkästi kahteen leiriin Cannesissa. Joillekin Sorrentinon uutuus oli valovuosien päässä mestarin edellisestä elokuvasta, jumalaisesta Oscar-voittajasta Suuri kauneus (2013). Toiset näkivät Youthin puolestaan sen teemojen ja ajatusten luonnollisena ja hauskasti leikittelevänä jatkona, hurmaavana pohdiskeluna ajan ja elämän kulumisesta kahden viisaan vanhuksen näkökulmasta.

Macbeth

Ohjaaja Justin Kurzelia ei käy kateeksi. Macbethin siirtäminen elokuvaksi on lähtökohtaisesti epäkiitollinen tehtävä, jossa oma työ asetetaan väkisin samalla viivalle kahden mestariteoksen kanssa. William Shakespearen synkkä ja verinen näytelmäklassikko on filmattu lukuisia kertoja reilun sadan vuoden aikana, mutta vain kaksi tulkintaa ansaitsee mestariteoksen leiman: Akira Kurosawan Seittien linna (1957) ja Roman Polanskin Macbeth (1971). Myös Orson Wellesin tulkinta vuodelta 1948 ja Geoffrey Wrightin Melbournen jengilähiöihin sijoittuva modernisointi vuodelta 2006 ovat hienoja.