Jarmo Lampelan edellisestä pitkästä teatterielokuvasta Eila (2003) ehti kulua liki kymmenen vuotta. Nyt valmistunut, näyttelijä Juha Kukkosen kanssa yhteistyössä tehty Miesten välisiä keskusteluja on paikoin mielenkiintoinen uusi avaus, joka kompastuu kuitenkin tyyliseikkoihin ja hapuilevaan kerrontaan.
Kirjailija Kari Mairisaari (Kukkonen) on jokseenkin menestynyt poliittisten satiirien kirjoittaja. Perussuomalaisia käsittelevää yhdeksättä romaaniaan työstäessään Mairisaari kokee kuitenkin valaistuksen, ja päättää jättää projektinsa sikseen. Sen sijaan päässä alkaa hahmottua tarina Espoossa asuvasta kroatitaustaisesta bussimekaanikosta.
Kirjan Vlatkoksi ristitty päähenkilö on käynyt läpi Kroatian sodan traumat ja yrittää elää niiden kanssa. Eräänä päivänä hänet kuitenkin noudetaan työpaikaltaan Olarista, ja kiikutetaan Haagin kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen vanhoista sotarikoksista syytettynä.
Tarina löytää muotoaan samalla, kun Mairisaari kamppailee omien demoniensa kanssa. Kallion baareja vuosikaudet kalunnut kehäraakki haastaa riitaa, vittuilee, pokailee kollegoidensa daameja ja valvoo edellisestä kirjastaan tehtävän teatteriproduktion valmistumista. Sitä työstää Mairisaaren läheisin ystävä, ohjaaja Kaihua (Aarni Kivinen). Näyttelijäkaartista löytyy muiden muassa Sanna (Pihla Penttinen), johon Mairisaari muodostaa pian suhteen.
Sanna on ehkä lopulta se primus motor, joka saa päähenkilön todella liikkeelle. Alku on alkoholinhuuruinen, mutta kun pahin grappa-kohmelo on lusittu ja Fleminginkadun kahvilassa päätetty yrittää ”jotain vakavaa”, alkaa Mairisaari hiljakseen löytää avaimet uuteen oveen.
Olennaista päähenkilön tervehtymisen kannalta on se, että hän oppii asettamaan asiat mittasuhteisiinsa. Kun henkilökohtainen kosketuspinta Kroatian sotaan löytyy kalliolaisten pizzerianpitäjien kautta, ymmärtää kaiken julkilausuva ja humalaista rehellisyyttä tuoppi tuopilta harjoittava Mairisaari sen, ettei kaikista asioista pysty puhumaan. Kipeimmät kokemukset terrorisoivat yöunet niin täysin, ettei niitä valveilla enää pysty vatvomaan.
Lampelan ohjausta tuntuu rasittavan tietty itsekritiikin puute. Liki kaksituntisena Miesten välisiä keskusteluja pääsee haahuilemaan turhan paljon, niin että sen emotionaalinen keskipiste hämärtyy. Mairisaaren ja Vlatkon välinen allegorinen suhde on ilmeinen, mutta sitä lähestytään liian kautta rantain, liian monesta suunnasta kuikuillen.
Sitä myös rasittavat päähenkilön ääneen lukemat pitkät pätkät työn alla olevasta romaanista. Ne ovat puisia ja kliseisiä tavalla, joka erilaisessa kontekstissa toimisi miltei parodiana siitä, millaisena ”tärkeä” kirjallisuus mielletään. Varsinkin, kun elokuvassa Mairisaaren kirjaa tituleerataan nimenomaan tämän ensimmäiseksi ”oikeaksi” romaaniksi.
Visuaalisesti Miesten välisiä keskusteluja tuntuu keskeneräiseltä. Hyvin naturalistinen kuva on perusteltu allegoriana filmin päähenkilön taiteellisesta vapautumisesta – samaan tapaan kevyt kamerakalusto kulkee näppärästi mukana Kroatiaan ja ja Italiaan asti – mutta erityisesti hämärässä kuvatut kohtaukset tuntuvat lähinnä viimeistelemättömiltä.
Aina vahva Kukkonen sisäistää hahmonsa jokaisella partahaivenellaan, mutta parhaiten mieleen jää Rea Mauranen puhekykynsä menettävänä kustannustoimittajana. Kun hän vaikenee, on filmi totisesti vain miesten välisiä keskusteluja. Sannakaan kun ei tykkää vakavia asioita suullisesti kohdata.
Miesten välisiä keskusteluja -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa