Mistä puhumme kun puhumme John Carpenterista

”Ranskassa olen auteur, Saksassa elokuvantekijä, Englannissa kauhuohjaaja ja Amerikassa pelkkä pummi.”

Näin on kuvaillut itseään ohjaaja John Carpenter (s. 1948), jonka ura on ollut täynnä nousuja ja laskuja. Carpenter on ohjannut pienen budjetin indieleffoja, joita sekä kriitikot että suuri yleisö rakastavat. Kun hän pääsi tekemään elokuvia isommalla mittakaavalla, vastaanotto on ollut hyvin ristiriitainen. Carpenter onkin joutunut aloittamaan ohjaajanuransa tavallaan alusta jo monta kertaa. Hänen viimeisin ohjaustyönsä The Ward (2010) on kauhuhalpis, jollaisia hän teki 1970-luvulla.

Carpenterin tunnetuin elokuva on Halloween, mutta minuun suurimman vaikutuksen hänen tuotannostaan on tehnyt toinen pitkä ohjaustyö Hyökkäys poliisiasemalle (1976). Amerikkalaisyleisö ei elokuvalle lämmennyt, mutta Euroopassa siitä muodostui välitön kulttihitti. Minäkin kuuluin niihin eurooppalaisiin, jotka ihastuivat siihen. Hyökkäys poliisiasemalle saapui vuonna 1979 tai 1980 kotipaikkakuntani elokuvateatteriin, ja vaikutus 13-vuotiaaseen leffafaniin oli unohtumaton.

Nykykatsojien mielestä Hyökkäys poliisiasemalle voi olla hidastempoinen ja vanhanaikainen, mutta 1970-luvun lopulla se nosti toimintaelokuvan uudelle tasolle. Carpenter sävelsi itse tehokkaasti jumputtavan syntikkamusiikiin, joka intensiivisesti etenevän juonen kanssa yhdistyi täysin odottamattomiin ja hätkähdyttäviin toimintakohtauksiin. Lopputulos teki tuolloin elokuvayleisöön samanlaisen vaikutuksen kuin vaikkapa The Raid: Redemption tai Dredd nykykatsojiin.

Hyökkäys poliisiasemalle sai pian peräänsä Halloweenin, mutta itse asiassa minä pidin enemmän sitä seuranneesta Usvasta, jonka katsoin Kauhavan elokuvateatteri Kolmiossa kahtena iltana peräkkäin. Jälkimmäisenä iltana oli helppo säikytellä edessä istuva tyttöä, kun tiesi etukäteen milloin tulee se böö-kohtaus.

Kun Carpenterin uusintaversio tieteisklassikosta The Thing tuli teattereihin vuonna 1982, siitä ei pitänyt juuri kukaan. The Thing oli floppi lippuluukuilla, ja siitä kirjoitettiin kahden tähden arvioita. En muista mainostettiinko The Thingiä Suomessa Carpenterin nimellä, mutta pari vuotta vanhempi ystäväni oli kai odottanut jotain Halloweenin tyylistä kauhuelokuvaa. Joka tapauksessa hän ja moni muukin pettyi. Minä hölmö vieläpä uskoin arvostelijoita, ja jätin The Thingin katsomatta. Näin sen vasta vuosia myöhemmin videolta.

Carpenter on sanonut, että The Thingin saama vastaanotto oli hänen uransa suurin pettymys. Ohjaajaa lohduttaa, että The Thingin arvostus on on nykyään korkealla. IMDb:n kaikkien aikojen Top 250 -listalla se on sijalla 147. Rotten Tomatoes -sivuston keräämistä kriitikeistä 79 prosenttia on nykyään kiittäviä.

Harva olisi 1980-luvun alussa osannut aavistaa, että 2010-luvulla Carpenter on arvostettu ohjaaja. Mikä Carpenterista tekee niin hyvän, että hänen elokuvansa kiehtovat edelleen, ja niistä tehdään uusintafilmatisointeja?

Yksi asia on selkeä näkemys. Jos kuuntelee Hyökkäys poliisiasemalle -blu-rayn kommenttiraitaa, huomaa että Carpenterilla oli tinkimätön visio siitä, miten hänen elokuvansa rakentuvat. Hän ottaa elokuvanteon todella vakavissaan ja tuntee elokuvan perinteet hyvin. Carpenter käyttääkin esikuviaan apuna vähän samaan tapaan kuin vaikka Quentin Tarantino. Tarantino tosin ottaa viitteitä loputtomasta suosikkielokuviensa arkusta, kun taas Carpenter on keskittynyt esimerkiksi Howard Hawksiin, jonka vaikutteet näkyvät erityisesti Hyökkäyksessä poliisiasemalla mutta myös The Thingissä. Vaikutteiden ja lahjakkuutensa avulla Carpenter loi omintakeisen elokuvallisen ilmaisumuodon, joka oli selvästi aikaansa edellä. Ehkäpä Carpenterin arvostus vielä vain nousee, ja 30 vuoden päästä Hyökkäys poliisiasemalle syrjäyttää Vertigon maailman parhaana elokuvana.

Jussi Huhtala

Tässä kolumnisarjassa muistellaan elämyksiä tuottaneita elokuvakokemuksia.

Sarjan edelliset kolumnit:
Mistä puhumme kun puhumme William Friedkinistä
Mistä puhumme kun puhumme Schwarzeneggeristä
Kolmas kierros: viisi Bond-vuosikymmentä

Aiheeseen liittyvät jutut