Suomalaisille menestystä Murmanskissa

23.11.2011 14:48

Useita suomalaisia dokumenttielokuvia on palkittu perjantaina Murmanskissa päättyneillä dokumenttielokuvien ja televisio-ohjelmien Norther Character-festivaaleilla. Suomalaiset dokumenttielokuvat ylsivät voittoon kolmessa eri kategoriassa.

Dokumenttielokuvien sarjan pääpalkinnon voitti Suomessa paljon keskustelua herättänyt Ville Suhosen ohjaama ja Illume Oy:n tuottama Jäämarssi – Suomen matkaopas 1941-1942.

Kulttuuriohjelmien sarjassa ensimmäiselle sijalle sijoittui Peter von Baghin Sodankylä ikuisesti ja Erkki Määttäsen ohjaama Siuruan Rubens puolestaan voitti televisio-ohjelmien sarjan.

Suomalaiset juhlivat muutenkin dokumenttisarjassa. Ari Lehikoisen Matka isän luo sai ensimmäisen kunniamaininnan, Markku Tuurnan Salla – Selling the Silence jaetun toisen kunniamaininnan ja Erkki Määttäsen Pieni rakkaustarina jaetun kolmannen kunniamaininnan.

Murmanskissa järjestetyillä festivaaleilla kilpaili yhteensä 42 teosta. Kilpailuun osallistui teoksia kaikkien Pohjoismaiden lisäksi Venäjältä, Kanadasta, Hollannista ja Virosta.

Parhaan ohjaajan palkinnon voitti kanadalainen Kelly Saxberg elokuvallaan Letters from Karelia.

Northern Character-festivaalit järjestettiin nyt neljättä kertaa.

Kuvassa Jäämarssi-elokuvan ohjaaja Ville Suhonen ja kuvaaja Pekka Uotila.

Lisää luettavaa