Tiedättekö kuinka vaikea on kirjoittaa sellainen tarina, joka kiinnostaa, kiihottaa mieltä ja pakottaa pohtimaan asioita oman kuplansa ulkopuolelta ilman, että se tuntuu pakottamiselta ja pakkosyötöltä? Se on todella harvinaista.
PlayStation 3 -konsolille vuonna 2013 julkaistu The Last of Us on tällainen pelitapaus. Kyseessä on selviytymis- ja toimintaseikkailupeli postapokalyptisessä Amerikassa. Ihmiskuntaa riivaa Cordyceps-sieni, joka tekee ihmisistä verenhimoisia kannibaalizombeja. Pelistä julkaistiin remastered-versio PlayStation 4:lle vuonna heinäkuussa 2014.
Alla spoilereita ensimmäisestä pelistä.
Joelin (Troy Baker) perhe kuolee zombipandemian ensimmäisessä aallossa vuonna 2013. 20 vuotta myöhemmin Fireflies-niminen militantti joukkio on löytänyt Ellie-nimisen (Ashley Johnson) teinitytön, joka on immuuni sienelle. Hänen verestään voisi ehkä kehittää vastalääkkeen, jolla pelastaa ihmiskunta.
Joel lupautuu toimittamaan Ellien Massachusettsista Salt Lake Cityyn, jossa toimii lääkäri, joka kenties pystyisi kehittämään tämän pelastavan ihmelääkkeen.
Joelin ja Ellien matka halki Amerikan yhdistää kaksikon odottamattomalla tavalla. Senpä takia Joel päätyy lopulta pelastamaan Ellien hengen Firefliesien käsistä. Hänen oli valittava joko ihmiskunnan tulevaisuus tai rakastamansa ottotyttären henki. Tarinan lopussa hän joutuu vieläpä valehtelemaan Ellielle tapahtuneesta.
Helmikuussa 2014 The Last of Us sai Left Behind -nimisen lisärin, joka syventää entisestään Joelin ja Ellien välistä isä-ottotytär-suhdetta sekä kertoo riipaisevan rakkaustarinan Ellien ja Rileyn (Yaani King) välillä.
19.6. julkaistavan The Last of Us Part II:n tarina alkaa viisi vuotta ensimmäisen pelin tapahtumien jälkeen. Abby-niminen (Laura Bailey) mysteerinainen jahtaa nyt 19-vuotiasta Ellietä, Joelia ja Joelin veljeä Tommyä (Jeffrey Pierce). Kuka tämä sotilas oikein onkaan ja miksi hän janoaa niin palavasti kostoa?
Myös Ellie ja hänen tuore tyttöystävänsä Dina (Shannon Woodward) päätyvät kostoretkelle traagisen tapahtuman jälkeen. Matkallaan he kohtaavat uuden uskonnollisen kulttijoukon sekä puolisotilaallisia voimia. Zombien täyttämällä alueella on sotatila, ja siellä Ellien pitää parhaansa mukaan hiippailla ja taistella säilyäkseen hengissä.
Neil Druckman ja Naughty Dog -pelistudio on tehnyt jälleen kerran uskomattoman upeaa työtä pelin parissa. The Last of Us Part II on syvästi koskettava, äärimmäisen raaka ja psykologisesti raju tapaus. Tällaisia psykologisia temppuja harvemmin nähdään edes elokuvissa: pelaaja ryhtyy vihaamaan rakastamaansa ja rakastamaan vihollisiaan.
Druckman on tehnyt käsikirjoitukseensa niin synkkiä ja syvästi ravistelevia psykologisia kikkoja, ettei peliä voi kutsua miksikään muuksi kuin mestariteokseksi. TLoU2 määrittelee koko konsolisukupolven. Peli on silkkaa tarinallista neroutta.
TLoU2 nimittäin pakottaa pohtimaan niitä kaikki tappoja ja jopa murhia, joita heitetään pelaajaan eteen. Väkivalta on brutaalia. Ei ole todellakaan mikään ihme, että päähahmoissa näkyy jo traumaperäisen stressihäiriön oireita. Postapokalyptinen elämä on vaatinut veronsa. Hahmojen mielet alkavat rakoilemaan mitä syvemmälle he päätyvät koston kierteessään. Päähahmot ovat valmiita uhraamaan kaiken kostonsa vuoksi.
Väkivalta ei ole kuitenkaan pelkkää goremässäilyä, vaan sen on tarkoitus opettaa pelaajaa pohtimaan omia valintoja kahden päähahmon kautta. Elämä ei ole mustavalkoista, vaan teoilla on aina seuraukset. Mikään teko ei ole myöskään koskaan yksipuolista, vaan jokainen kokee ja näkee tapahtuneen eri tavoin. Peli opettaa ymmärtämään myös sitä toista osapuolta, sitä oletettua vihollista, ja se myös kyseenalaistaa hyvyyden moraalin – tai moraalittomuuden.
Toisen osapuolen ihmiset näkevät Ellien terroristimurhaajana, Ellielle taas Abby edustaa pahuutta ja tuhoa. Mutta kuinka asian laita lopulta onkaan? Onko kukaan lopulta hyvä tai paha? Kaikki nimittäin riippuu näkökannasta.
Peli avautuu pelaajalle kuin jonkinlainen monitahoinen ja monisyinen psykodraama. Se onnistuu yllättämään juuri silloin kuin sitä vähiten odottaa. Se onnistuu myös tiputtamaan pelaajan polvilleen juuri pahimmalla hetkellä. Pelikokemus on henkisesti todella raskas.
TLoU2 imaisee sisäänsä kuin parhaimmat elokuvat, ja sitä voisi kutsua jopa interaktiiviseksi elokuvalliseksi pelikokemukseksi. Se on myös yksi parhaimman näköisistä peleistä, joita on koskaan tehty – ja ehkä juuri ulkoasun takia sen maailmaan on niin helppo jäädä. Ääninäyttelijät ottavat myös roolinsa huomattavasti paremmin haltuun kuin suurin osa Hollywoodin näyttelijöistä.
Pelasin pelin läpi hard modella. Aikaa kului noin 35 tuntia. Normaalilla vaikeustasolla pelin kestoksi on arvioitu 20–25 tuntia. On pakko sanoa, että muutamassa kohdassa teki mieli vaihtaa helpompi vaikeustaso päälle, mutta onneksi en sitä tehnyt, sillä sain myös muutamat mukavat adrenaliiniryöpytykset vaikeimmissa kohdissa.
Peli voi olla liikaa herkimmille pelaajille, eikä sitä todellakaan voi suositella alle 16-vuotiaille. Väkivaltaa, kostoa ja ihmissuhteita ei ole koskaan ennen ruodittu näin syvällisesti viihdemaailmassa. Karmivan hieno ja anteliaan raskas peli. Hollywoodin pitäisi ottaa tästä tarinasta mallia.
Druckman ja mahtavan Chernobyl-sarjan tekijät ovat muuten lyöneet hynttyyt yhteen ja ovat tekemässä The Last of Us -sarjaa HBO Max -suoratoistopalveluun. Sitä odotellessa.
Niko Ikonen
Tähdet ★★★★★