Wetlands – kosteikkoja kertoo kauhean ja hauskan totuuden naisen alapäästä

10.4.2014 19:21

Maailman festivaaleilla yleisöjä ilahduttaneen ja kilahduttaneen Wetlands – kosteikkoja -elokuvan ohjaaja David Wnendtiä käy hieman sääliksi. Hän on lentänyt edellisenä yönä Suomeen Night Visions -festivaalin vieraaksi ja päätynyt saman tien helsinkiläiseen ravintolaan syömään pizzaa ja juomaan jallua.

Ei ihme, että mies vaikuttaa aavistuksen uupuneelta istahtaessaan Episodin kanssa keskustelemaan elokuvastaan, vaikka päivä on vasta puolessa. Kun keskustelussa nousee esiin suomalainen filmatisointi ronskista kirjasta, Juoppohullun päiväkirja, Wnendt toteaa lakonisesti:

– Kuulostaa hyvin suomalaiselta…

Wetlands – kosteikkoja kertoo nuoresta naisesta, Helenistä, jolla on hyvin omaperäiset käsitykset seksuaalimoraalista ja -hygieniasta. Wnendtin edellinen elokuva Combat Girls (Kriegerin) kertoi uusnatsitytöstä. Päähenkilöt eivät siis välttämättä ole sellaisia, joita itse haluaisi tuttavapiiriinsä, mutta Wnendt onnistuu saamaan yleisön välittämään hahmoista.

Combat Girlsissa halusin esittää miten hölmöjä neonatsit ovat. Mutta en halunnut vain tehdä heistä idiootteja, halusin yrittää ymmärtää miksi he ajattelevat miten ajattelevat. Samoin Helen vastustaa vallalla olevia arvoja, ja minua kiinnosti miksi. Kun aidosti haluaa ymmärtää hahmojaan, heistä tulee yleisöllekin samastuttavia.

Yksi yhtä aikaa ratkiriemukkaan ja ällöttävän Wetlands-elokuvan hienoista puolista on sen maanmainio soundtrack, jonka vuoksi mielellään jää teatterin tuoliin istumaan vielä lopputekstien pyörimisen ajaksi.

– Siinä on kolme tasoa. Ensinnäkin etsin teemaan sopivia lauluja, joiden naisesittäjät toisivat tarinaan lisää tyttöenergiaa. Lisäksi mukana on Enis Rotthoffin tunnelmallinen ja yllätyksellinen score. Kolmas taso on ironisesti käytetty klassinen musiikki.

Tonava kaunoinen tosiaan soi härskissä kohtauksessa, joka saa miettimään kahdesti pizzan tilaamista elokuvan jälkeen. Valitettavasti myynnissä on vain scoren sisältävä soundtrack, jolta onneksi löytyy Ezra de Zeusin unenomaisen kaunis nimikappale.

– Saimme lauluihin oikeudet elokuvaa varten, mutta niiden saaminen levylle olisi ollut liian vaativa tekijänoikeudellinen sekasotku.

Huolimatta nuoren naisen alapään ympärillä pyörivästä aiheestaan ja ronskista kuvastostaan Wetlands – kosteikkoja ei kuulosta tyypilliseltä Night Visions -elokuvalta. Miltä ohjaajasta tuntuu nähdä Sundancen ja Locarnon kulttuurijuhlilla esitetty elokuvansa uuteen ja vanhaan eksploitaatioon, kauhuun ja toimintaan keskittyvällä festivaalilla?

– En ole yhtään ehtinyt tutustua festivaaliin. Minulla on kuitenkin ehkä jonkinlainen käsitys siitä. Siellä taitaa käydä väkeä, joka arvostaa elokuvia niiden ylilyöntien vuoksi, siinä mielessä Wetlands ei ole ihan väärässä paikassa. Ja on loppujen lopuksi festivaalijohtajien vastuulla, että ohjelmisto kohtaa yleisönsä. Minulle riittää, kun nuoret ja viattomat ihmiset altistuvat elokuvalleni, tapahtui se missä tahansa.

Paikkaa festareilla puoltaa sekin, että jotkut ovat verranneet Wetlandsia David Cronenbergin body horror -teoksiin.

– Olen hyvin otettu vertauksesta. Tosin Wetlands on hyvin realistinen kuvaus ihmisruumiista ja sen toiminnoista, ei elokuva siitä, että kroppa kytketään osaksi jotain muuta tai se muuttuu joksikin toiseksi.

Joka tapauksessa David Wnendt on ensimmäinen ohjaaja, joka on tehnyt hyvänmielen elokuvan peräpukamista.

– Sitä ei kukaan voi viedä minulta, ohjaaja hymyilee väsyneenä.

(EPISODI/Jouni Vikman, kuva Jari Lam)

Wetlands – kosteikkoja Night Visionsissa: pe 11.4. klo 18:45 Bio Rex.

Night Visionsin elokuvat, liput ja lisätiedot täältä.

 

Lisää luettavaa