Elokuvamaailman surunpäivä: kaksi suuren elokuvaklassikon ohjaajaa kuollut

Lopeta, 2016.

2016 ei ole ollut hyvä vuosi. Pelkästään viime viikolla elokuvamaailma menetti esimerkiksi Kristiina Elstelän ja Bud Spencerin. Muutamia tunteja sitten tuli kaksi suru-uutista lisää: elokuvaohjaajat Robin Hardy ja Michael Cimino ovat kuolleet.

Hardy tunnetaan parhaiten kulttiklassikosta Uhrijuhla (The Wicker Man, 1973). Elokuvan pääroolissa nähtiin viime vuonna menehtynyt Christopher Lee. Elokuvasta tuli myöhemmin karsea uusintafilmatisointi (not the bees), jossa nähtiin Nicolas Cage. Hardy teki vuonna 2011 jatko-osan Uhrijuhlalle, The Wicker Tree, mutta se ei herättänyt kiinnostusta mihinkään suuntaan. Leen kuoleman jälkeen hän kertoi haaveestaan saada aikaiseksi vielä kolmas osa, joka kunnioittaisi Leen muistoa. Hardy kuoli 86-vuotiaana. Hänestä uutisoi BBC.

Cimino on kahden Oscarin voittaja. Hän voitti tuottajan, sekä ohjaajan palkinnot elokuvasta Kauriinmetsästäjä (The Deer Hunter, 1978). Yleisesti ajatellaan, että Ciminon ura tuhoutui Portti ikuisuuteen (Heaven’s Gate, 1980) elokuvan myötä. Hän teki kuitenkin muutamia elokuvia vielä, esimerkiksi Lohikäärmeen vuosi ja Sisilialainen. Cimino oli 77 vuotta. Ciminosta uutisoi Variety.

Kuva elokuvasta Kauriinmetsästäjä

Aiheeseen liittyvät jutut