Game of Thrones -jaksoanalyysi: Viides jakso oli kaikessa synkkyydessään hienoa katseltavaa

Westerosin kirjeenvaihto jatkuu. Sarjan loppu kolkuttelee jo ovea ja viidennessä jaksossa ehtii tapahtua paljon. Tämä on analyysi jakson tapahtumista. Huom! Sisältää juonipaljastuksia.

14.5.2019 14:18

Viides jakso oli täynnä draamaa, epätoivoa, kauhua, surua… Intensiivinen kokonaisuus, jonka aikana tuli pidäteltyä henkeä useaan otteeseen.

Sarjan kliimaksi ei siis ollutkaan kohtalokas taistelu kuolleiden armeijaa vastaan, jossa ihmiskunnan tulevaisuus on vaakalaudalla.

Ehei.

Sarjan kliimaksi on kahden naisen välinen kissatappelu, jonka aiheuttamana joukko miehiä juoksentelee typeränä heidän pilliensä mukaan.

Kaikista typerimmältä näyttää varmasti Jon Nietos. Hän kieltäytyy itsepintaisesti ottamasta vastuuta asemastaan Seitsemän valtakunnan virallisena perijänä. Hän puolustaa itsepintaisesti Daeneryksen kuningattaruutta sillä välin, kun Dany osoittaa mieltään nälkälakolla ja hautoo katkerana kostosuunnitelmaansa Cerceille.

Onko Jon rakkauden vai pelon lamaannuttama? Pohjoisen kuninkaaksi nimetty Jon seisoo surkeana ja avuttomana vieressä, kun Dany grillaa elävältä Varyksen, joka on kääntänyt takkinsa ja pyytänyt Jonia täyttämään asemansa Westerosin tolkuntuojana.

”Toivon ansaitsevani tämän,” toteaa Varys ennen kuolemaansa. Niin toivoo varmasti myös Jon, jotta hän voisi vakuutella itseään lisää siitä, että Dany on varmasti kelpo hallitsija Westerosiin.

Jon ei halua kruunua. Se on tietysti iso päätös, joka sitoo hänet vastuuseen koko loppuelämän ajaksi. Se ahdistaa häntä samalla tavalla, jolla perheen perustaminen ahdistaa monia nuoria miehiä. Tai ehkä äpärä-leimasta kärsinyt nuori mies ei koe olevansa valmis hallitsijaksi itsetunto-ongelmien takia?

Itsetunnosta puhuttaessa tuntuu siltä, että myös Dany tarvitsisi pitkän ja ymmärtävän halauksen. Tytön elämässä ei tunnu olevan montakaan ihmistä, johon voisi täysin luottaa ja niistä kaksi tärkeintä on nyt menetetty. Äitinä hän on myös menettänyt lyhyen ajan sisällä kaksi lastaan. Hänen itsetuntonsa on rakentunut pitkälti sen ympärille, että hänestä tulee uusi, armollinen hallitsija Westerosiin. Nyt suunnitelma on jokseenkin pilalla, juuri kun Dany oli pääsemässä vauhtiin.

Dany eli lapsuutensa maanpaossa ja joutui elämään narsistisen veljensä varjossa. Sitten hänet myytiin brutaaliin dothraki-heimoon vaimoksi, ja vaikka alussa vaimon osa näytti enemmän seksiorjan osalta Dany kuitenkin rakastui mieheensä ja omaksui heimon tavoille. Onni ei kestänyt kauaa ja hän menetti miehensä ja syntymättömän lapsensa (tosin sarjaa taaksepäin katsottaessa voisi jo tässä vaiheessa sanoa, että Dany saa syyttää tästä omaa itsepäistä hölmöilyään).

Lohikäärmeet syntyivät ja Dany aloitti maailmanpelastuksen. Se sujui mallikkaasti ja neiti näyttäytyi lähes Mooseksena vapautettuaan orjakansat ahdingosta.
Mutta sitten jotain tapahtui.

Kaunis nuori nainen, jonka käytti hienoja hepeniä, ja julisti hiukset valtoimenaan tasa-arvon, rauhan ja vapauden sanomaa, muuttui yhtäkkiä jämäkkäryhtiseksi kovanaamaksi, joka ei pelkää teloittaa niitä, jotka astuvat hänen varpailleen. Onko tämä traumaperäinen selvitymismekanismi, vai eikö omena sittenkään pudonnut kauas puusta?

Kiperässä asemassa on myös Tyrion Lannister. Ahdingon keskellä jokainen hahmo pelaa tietysti omaan pussiinsa, mutta katsojana haluan uskoa, että Tyrion on tosissaan sanoessaan, että haluaa maailman olevan parempi paikka kaikille. Hän jää kiinni salaisuuksien levittämisestä, mutta Daenerys kokee Tyrionin tarpeelliseksi, eikä teloita häntä, vaikka vaikuttaa vahvasti siltä, että Tyrion on menettänyt uskonsa kuningatarta kohtaan. Jos sitä on koskaan ollutkaan. Näennäinen uskollisuus pelastaa hänet kuitenkin lohikäärmeen liekiltä, kun hän ilmiantaa Varysin epälojaaliuden.

Tyrion yrittää hillitä Danyn sotaisaa suunnitelmaa tunkeutua kaupunkiin, mutta Dany perustelee hyökkäyksen olevan aiheellinen, jotta tyrannia saataisiin kukistettua tulevia sukupolvia varten. Kaikki tietävät, että mitä nopeammin laastarin repäisee, sen parempi.

Kellot. The Bells.

”Jos kuulette kellot, peruuttakaa hyökkäys”, Tyrion rukoilee.

Tärkeä kohtaus jakson teeman kannalta. Dany ei vastaa. On sydäntä lämmittävää ajatella, että joku sarjassa välittäisi aidosti viattomien ihmisten kohtalosta, eikä pelkistä valta-asetteluista.

Viattomien kohtalosta ei välitä ainakaan Jaime, joka on otettu vangiksi hänen yritettyään päästä Cercein hellään huomaan. Lannisterin veljesten viimeiset hyvästit oli äärimmäisen liikuttava kohtaus ja yksi sarjan aidoimmista rakkauskohtauksista. Tyrion vapauttaa veljensä, jotta hän saisi Cercein pään käännettyä.

Tämä oli Tyrionin viimeinen hellyydenosoitus veljelleen ahdingon keskellä. Kenties mukana oli myös toivoa.

Pimeyden keskeltä ratsastaa esiin Arya, joka tuo sankarillisuutta toivonsa menettäneiden ja synkkien hahmojen kaaokseen. Hänellä on ainakin selvät motiivit.

”Olen Arya Stark. Aion tappaa kuningatar Cercein”. Arya on ihailtavan mutkaton ahdistuneiden ja juonittelevien hahmojen vastapainoksi.

Sitten koittaa aamu. Kuningatartaan vihaavat tympääntyneen ja pelokkaan oloiset sotilaat odottavat kuolemaa samalla kun tyytyväinen Cercei paistattelee päivää kaupungin huipulla, vakuuttuneena siitä, ettei mikään läpäise hänen mahtiaan.

Cercei on alusta asti ollut selkeä pahis sarjassa. Mutta nyt tuntuu, että vastakkain on kaksi tasaveroista hullua: Cercei Lannister vastaan Daenerys Targaryen.
Molemmat enemmän tai vähemmän olosuhteiden uhreiksi joutuneita tragediaa kohdanneita naisia, jotka ovat päätyneet sukurutsaan yksinäisessä maailmassa. Dany tosin aluksi tietämättään.

Pakko myöntää, että Dany hoitaa kaupunkiin tunkeutumisen tyylillä. Ensin Drogon tuhoaa koko Kuninkaansataman laivaston ja joka ikisen ”skorpioniksi” kutsutun lohikäärmeentappoaseen. Sitten hän räjäyttää kaupungin portit ja lentää näyttävästi sisään. Kuninkaansataman sotilaat kärvistyvät liekeissä ja hurjat dothrakit ratsastavat kaupunkiin ja heitä saattaa tahrattomien armeija.

Jon ja Harmaamato astelevat perässä kaupunkiin omistajan elkein ja Dany lentelee Drogonin kanssa kaupungin yllä, polttaen mielivaltaisesti kaikkea eteen osuvaa.

Voitto on varmaa ja sen ymmärtävät myös Kuninkaansataman joukot. Kellot alkavat soida antautumisen merkiksi.

Tästä eteenpäin katsojat haukkovat henkeä puolen tunnin ajan ja kysyvät mielessään, että mitä juuri tapahtui.

Dany ei kykene hillitsemään vihaansa vaan aloittaa systemaattisen kaupungin tuhoamisen antautumisesta huolimatta. Tahrattomat käyvät aseista luopuneiden sotilaiden kimppuun ja dothrakit ratsastavat pitkin kaupunkia tappaen jokaisen vastaantulevan, naiset ja lapset mukaan lukien.

Arya ja Hurtta ovat päässeet linnaan, mutta tässä vaiheessa taistelu on täydessä roihussa ja linna on hajoamaisillaan.

Hurtta paljastaa hyvyytensä ja kieltää Aryaa tulemasta mukaansa. Arya tuntuu hetkessä nuorenevan tappajasta pikkutytöksi ja joutuu miettimään elämän realiteetteja. Cercei Lannisterin tapaminen on pitkään ollut Aryalle pakkomielteenomainen elämäntehtävä. On kuin ensimmäisen kauden Arya Stark palaisi takaisin tässä hetkessä ja ymmärtäisi, että hänellä on vielä mahdollisuus päästää irti vihasta ja synkkyydestä.

”Sandor. Kiitos,” Arya sanoo, ennen kuin Hurtta katoaa sortuvan linnan uumeniin saadakseen oman kostonsa ja Arya yrittää selvittää tiensä ulos täystuholta.

Jaksossa nähdään kaksi jännittävää kaksintaistelukohtausta: Hurtta vastaan Vuori ja Jaime vastaan Euron Greyjoy.

Jaime taistelee raivokkaasti tiensä rakkaan Cerceinsä luokse.

Cercei ei ole järin pidetty hahmo ja moni on varmasti spekuloinut, millainen nöyryyttävä ja kivulias kuolema naista odottaa, ja ennenkaikkea kuka tämän kunniallisen toimenpiteen pääsee toteuttamaan.

Pääsikö Cercei liian helpolla, kun ei joutunut maksamaan tekojaan henkilökohtaisesti kenellekään? On siinä tietysti jonkinlaista ironiaa, että Cercei tuhoutuu oman linnansa painon alle. Cersei Lannister tuhoutuu peloissaan ja kyynelehtien iseveljensä Jaime Lannisterin syleilyyn. Myös Game of Thronesissa kaikki hahmot ovat ennen kaikkea ihmisiä. Olivat he sitten kuningattaria tai eivät.

Lopussa kaikki on mennyttä. Kaupunki on muuttunut tuhkaksi, palaneiksi ruumiiksi ja hiljaisuudeksi.

Arya nousee tuhkista kasvot viilleltyinä ja kohtaa valkean ratsun. Hän nousee hevosen selkään ja lähtee liikkeelle. Hän on nähnyt Kuninkaansataman verilöylyn, palavan kaupungin ja kaaoksen yläpuolella liitävän lohikäärmeen. Helppo tietää, ketä tästä syyttää.

Näemmekö seuraavassa jaksossa klassisen asetelman, jossa ritari syöksyy valkealla ratsullaan surmaamaan lohikäärmeen ja pahan kuningattaren?

Lähteekö Dany suutuspäissään tuhoamaan seuraavaksi pohjoista kostaakseen petturi Sansa Starkille? Kuka häntä estäisi? Niin kauan kun Danylla on Drogon hän on voima, jota ei voi pysäyttää. Ilman lohikäärmettä hän on vain pieni nainen, jolla on suuret aikeet.

Mitä käy Danyn mielenterveydelle? Lämmin ateria ja kupillinen rauhoittavaa teetä ei varmasti olisi tässä vaiheessa pahitteeksi. Näemmekö seuraavassa jaksossa uuden tyrannian aikakauden nousun? Dany puhuu toki armosta, mutta jos Kuninkaansataman tuhoamisesta jäi sieluakaan jäljelle,niin on vaikea uskoa, etä he näkisivät lohikäärmekuningattaren teot armollisina.

Vai oliko tämä pakollinen paha, joka oli todellakin tehtävä tulevien sukupolvien takia? Ehkä Danyn kauheilta näyttävät teot olivat kuitenkin harkittuja ja tarpeellisia.

Jos merkit kuitenkin ovat oikeassa ja Danysta on kuoriutunut samankaltainen hullu hallitsija kuin isästään, niin hänet olisi syytä pysäyttää. Kuka tämän tekee? Jonilla on aina ollut luja moraali ja oikeudentajua. Ehkä näemme traagisen kohtauksen, jossa Jon joutuu surmaamaan rakastamansa naisen kansansa hyväksi. Vai pystyisikö Jon siihen? Sen jälkeen mitä hän näki ja koki Kuninkaansatamassa, se voi olla hyvinkin mahdollista.

Kuka Westerosia viimein hallitsee, vai hallitseeko kukaan? Onko kohta enää edes mitään, mitä hallita? Pohjoinen odottaa edelleen melko turvattomana Danyn seuraavaa puuskaa.

Jos kuolleet eivät tuhonneet eläviä, niin ehkä elävät tuhoavat itse itsensä. Tai pieni nainen lohikäärmeen selässä. Kuka tietää.

Lisää luettavaa