Jamie Foxx vaihdettiin toiseen tähteen odotetussa rikoselokuvassa – ongelmat ohjaajan kanssa syynä?

17.2.2016 18:44

Spring Breakers -ohjaaja Harmony Korinen odotettu The Trap viivästyy, ja saattaa jopa jäädä hyllylle, kertoo ohjaaja Dazedille.

Syynä viivästymiseen ovat nimeltämainitsemattoman näyttelijän kanssa esiin tulleet henkilökohtaiset ongelmat.

”Minun piti kuvata se viime vuonna. Olimme kahden viikon päässä kuvauksista. Olin niin lähellä kuvauksia kuin mahdollista, ja sitten minulle tuli ongelmia yhden näyttelijän kanssa. Meidän piti keskeyttää leffa, ja sitten sitä lykättiin. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta se oli enemmänkin henkilökemiajuttu yhden näyttelijän kanssa”, Korine paljastaa.

Elokuvan päärooleihin oli kiinnitetty Jamie Foxx, Robert Pattinson, Benicio Del Toro, Al Pacino ja James Franco, mutta juuri ennen kuvausten alkua Foxxin korvasikin Beasts of No Nation -elokuvasta lisää nostetta saanut Idris Elba. Korine ei sano nimiä, mutta näyttelijän vaihto viittaa siihen, että Korinen ja Foxxin kemiat eivät pelanneet yhteen.

The Trapin kuvauksia lykättiin toukokuuhun 2016, mutta Korine sanoo nyt saattavansa sittenkin tehdä jotain muuta seuraavaksi.

”Olen sellainen, että hävitän kiinnostuksen juttuihin jonkin ajan kuluttua. Vaikka se elokuva olikin valmiina kuvauksiin, niin minulla on idea toiseen elokuvaan. Idea, joka sai minut repeilemään uudelleen ja uudelleen. Kirjoitin tätä juttua viimeiset pari kuukautta ja olen lähes valmis käsikirjoituksen kanssa. Saatan tehdä tämän uuden jutun ensin”, ohjaaja ilmoittaa.

Mistä elokuvasta sitten on kysymys, sitä Korine ei vielä kerro, mutta jotain suuntaa tyylistä ohjaaja kuitenkin paljastaa.

”Sanon vain, että se on todella hauska. Se lähempänä sekoitusta Cheech & Chong -elokuvia ja sitä Scarecrow -elokuvaa.”

Korinelta sanoo kuvaavansa uuden elokuvan tänä vuonna, mutta ei ole vielä varma, onko se The Trap vai tämä uusi komedia.

(Episodi/ML)

 

 

Lisää luettavaa